Kansanäänestys toriparkista ei ihastuta Turun hallitusta

Kuvaa Turun kauppatorilta. TS/Jonny Holmén

Turun kaupunginvaltuusto saa ensi maanantaina eteensä valtuustoaloitteen, jossa penätään kansanäänestystä toriparkista.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää äänin 8–4, ettei kansanäänestystä järjestettäisi.

Hallituksen kokouksessa Mikael Miikkola (ps) esitti Li Anderssonin (vas) kannattamana, että hallitus kannattaisi kansanäänestyksen järjestämistä. Samaa mieltä olivat heidän lisäkseen vain vihreät, joten äänestykselle kielteinen kanta voitti äänestyksen selvästi. Raija Eeva (kesk) äänesti tyhjää.

Aloitteen neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä teki valtuutettu Pauli Kossila (jä), joka keräsi kahteen kertaan yli neljäsosan Turun valtuutetuista aloitteensa taakse.

Ensimmäinen aloite sai Turun hallinnolta tavallisen eli hitaamman käsittelyn, koska siinä ei suoraan viitattu kuntalain 54 pykälään. Kyseinen pykälä velvoittaa tuomaan asian kiireellisesti valtuuston päätettäväksi, jos sen takana on vähintään neljännes valtuutetuista.

Nyt toisessa aloitteessa viitataan kuntalain 54 pykälään, joten kansanäänestystä käsitellään valtuustossa 2. maaliskuuta.

Turun virkamiesjohto ei ole kannattanut kansanäänestyksen järjestämistä muun muassa siksi, koska asemakaavan valmistelun yhteydessä hyvää vaihtoehtoa Kauppatorin alle toteutettavalle pysäköintilaitokselle ei ole Turun johdon mukaan löytynyt.

Äänestyksessä ei-vaihtoehdon pitäisi kaupunginjohtaja Aleksi Randellin (kok) mukaan sisältää myös konkreettisia esityksiä keskustan vetovoiman parantamiseksi.

Kansanäänestys maksaisi arvioiden mukaan 400 000–500 000 euroa.

TS–OSSI RAJALA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mulla on hyvä ehdotus
Kauppatorin alle toteutettavalle pysäköintilaitokselle ei tarvitse keksiä vauhtoehtoa, se on jo olemassa. En voi olla siteeraamatta erästä keskustassa lopettanutta yrittäjää; "toriparkki ei ole vetonaula". Eräät on nielleet lobbauksen pureksimatta ja luulevat, että parkkipaikoista on pulaa. Okei, rakentakaa keskustaan vaikka riemukaari, mutta pelkät parkkipaikat ei tosiaan vedä väkeä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mulla on hyvä ehdotus
Voit jauhaa tätä samaa roskaa maailman tappiin asti, mutta tosiasia on, että ydinkeskustassa ei ole riittävästi esimerkiksi pitkäaikaispaikkoja työntekijöille. Liiketiloja on paikoitellen hankala saada täytettyä, kun yrittäjät tai työntekijät eivät löydä parkkipaikkoja. Tämä ei ole mitään mutua, arvailua tai olettelua, vaan täyttä totta. Louhi sitä Louhi tätä. Siellä ei ole jatkuvasti kuukausipaikkoja vapaana, ja sen sijainti ei ole optimaalinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mulla on hyvä ehdotus
"Välittäjä!, kenen luulet maksavan ne pitkäaikaisparkkipaikat, jotka torin alle tulisi rakentaa? Parkkipaikat tulevat maksamaan maltaita torin alla ja ne maksetaan parkkipaikkojen käyttäjien kukkaroata. Kun käyttäjinä ovat alueen yritykset ja heidän työntekijänsä tulee maksut yrityksille ja ne vähennetään toimintakuluina verotuksessa? Loput pysäköintimaksuista maksaa yritysten asiakkaat kohonneina tuotehintoina.
Louhi on optimaalisin pysäköintipaikka keskustassa ja ellei ole niin sitten Eskeli, Julia,Stockman tai joku muu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No parking - no business!
Toki turkulaisten kannattaa äänestää pysäköintilaitoksestaan, mutta äänioikeus tulee rajata koskettamaan vain keskusta-alueen yrittäjiä ja parkkipulasta kärsiviä asukkaita. Miksi Varissuon työtön ituhippi, joka ei autoa ostaisi, vaikka sellaiseen olisi varaakin saisi äänestää oman elämänsä ulkopuolelle jäävän pysäköintilaitoksen rakentamisesta?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No parking - no business!
Minä lietolaisena vaadin äänioikeutta, koska pendelöin Turussa joka päivä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No parking - no business!
Koska "ihmiset tietävät". Jokaikisisessä toriparkki keskustelussa kuulee näitä samoja sepustuksia - ei sitä tarvita, paikkoja on, mihin sitä tarvitaan... Yksikään näistä äänitorvista ei ole keskustassa yrittävä tai työtä tekevä, tuskin edes siellä autolla asioiva.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No parking - no business!
Oivallinen idea! Samaan tapaan sitten autolliset eivät saa äänestää raitioliikenteen aloittamisesta. Torin aukirepiminen kun ei muita koske, kuin autoilijioita, niin ei kai täten raitioliikennekään muita kuin joukkoliikennettä käyttäviä. Äänet tiskiin sitten vaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hyvät naurut
Ai kun nauratti ihan ääneen tuo otsikko: sen minä uskon! Mitenkähän paljon sitten meidän bussit myöhästelevät, kun toria aletaan kaivaa auki, kun jo nyt piti aikatauluja rukata? Riittääkö, jos varaa aikaa tunnin, vai meneekö kaksi vai kolme?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
VOE VOE
Kölnissä ja Frankfurtissa puretaan parkkitaloja ja rakennetaan tilalle asuntoja.Että osaavat olla typeriä nuo teutonit.Kaikki, mikä on ollut joskus pyhää romutetaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ketuttais muakin.
No ei kai se ihastuta kun tietävät että tuo naurettava hanke ei kansanäänestyksessä läpi menisi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kossilan opetuslapsoset
Kossilan opetuslapsoset ja heidän ympärillään häärivät uskonveljet ovat ilmeisesti kyvyttömiä hoitamaan kaupungin tärkeitä asioita, kun on tällaisen pikkuasian vuoksi pakko hillua hysteerisesti. Ihmetyttää myös Miikkolan asenne. Olen aikaisemmin pitänyt häntä monin tavoin kokeneena asiapolitikkona, mutta ilmeisesti polpularismi ja julkisuuden tavoittelu on vienyt mennessään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kossilan opetuslapsoset
Unohdetaan siis koko pikkuasia ja keskitytään vaikka raitiotiehen, joka koskee isoa osaa asukkaista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikein!
Hyvä että järki pelaa vielä jossainpäin turkua. Päättäjät ja amnattilaiset tietävät parhaiten miten keskusta elävöitetään, ja pidetään siellä käymisen helppona ja turvallisena. Toriparkista luopuminen olisi kuolin-isku turun keskustalle. Ihmiset ja työpaikat karkaavat pois keskustasta ilman toriparkkia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikein!
Jäin kaipaamaan asiallisia perusteluja uskomattomalle väitteellesi toriparkista Turun keskustan pelastajana.
Puskista huutelu on helppoa, etenkin ilman perusteluja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikein!
vastaus nimimerkille kenen etu: enemmän tuossa oli perusteluja kun valtaosassa toriparkkia vastustavissa jankkauksissa. "kun mä en tarvii niin ei kukaan muukaan"

sitten on toki se asia, ettei ole mitään perusteluja miksi tästä pitäisi järjestää kansanäänestys. Jos moinen käytäntö otetaan yksityisissä rakennushankkeissa, pitää se ottaa käyttöön myös muissa vastaavissa puhumattakaan kaupungin omissa hankkeissa. Kysytään kansalaisilta, pitääkö tappiota tekevään teatteriin tunkea miljoonia rahaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Keskityttäis olennaiseen
Eiks tää touhotus voisi jo loppua. Repikää paperit ja tuhotkaa aineisto mikä tähän liittyy ja keskittykää olennaiseen, eli nykyisen parantamiseen. Parkkiruutuja kyllä riittää ja tätä vauhtia vielä enemmän.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Poliittista peliä
Kaupunginvaltuusto varmasti odottaa tulevaa kokouspäivää kainalot hikoillen. Onhan aina mahdollista, että juuri niitä oikeita valtuutettuja ei jostain syystä saadakaan paikalle, ei edes varamiehiä, ja siinä tapauksessa kaikki on epävarmaa. Näinhän peliä täällä pelataan.
Oli kokouksen ja äänestyksen tulos mikä tahansa, erittäin heikon, lähes ala-arvoisen kuvan ja käsityksen tämän asian tähän astinen käsittely turkulaisista kunnallispoliitikoista antaa. Kaikki avoimuus ja kaupunkilaisten arvostaminen on koko tämän surullisen, jo vuosia kestäneen pelleilyn aikana on loistanut täydellisellä poissaolollaan, ikävä kyllä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Poliittista peliä
Ja sinä se vaan jaksat täällä trollailla.
Huono häviäjä olet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kumpaa uskoa?
"Kansanäänestys maksaisi arvioiden mukaan 400 000–500 000 euroa."

Saman verran Turku maksoi äskettäin konsulttiyhitölle toriparkin toteuttamiskelpoisuuden selvittämisestä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kumpaa uskoa?
Sittenhän se on tasavertaista , molemmat tahot ovat saaneet 500000 oman mielipiteensä julkituomiseksi . Voisihan sen varmaan käyttää paremminkin , kuten eim. parkkimittarien täyttämiseen . En usko toriparkin auttavan Turkua .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kumpaa uskoa?
Miksi Turku maksaa yksityisen hankkeen selvityksistä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.