Runosmäen koulu suljetaan jo joulukuun alussa

Arkistokuvaa Runosmäen koulun ulko-ovilta. TS/Tatu Lertola
Arkistokuvaa Runosmäen koulun ulko-ovilta. TS/Tatu Lertola

Runosmäen koulu suljetaan jo joulukuun alussa rakennuksessa ilmenneiden sisäilmaongelmien takia.

Oppilaat ja esiopetuksessa olevat lapset sekä henkilökunta siirtyvät Lyseon ja Pallivahan koulurakennuksiin sekä Kaerlantien ja Paltankadun päiväkoteihin. Sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen päätti koulun sulkemisesta maanantaina.

Vuonna 1975 valmistuneessa koulussa on ollut useiden vuosien ajan erilaisia sisäilmaongelmia. Jalosen mukaan ongelmat ovat pahentuneet kuluneen syyslukukauden aikana.

– Työterveyshuollon, ympäristöterveydenhuollon, aluehallintoviraston ja työsuojelun sekä sivistystoimialan omien arvioiden perusteella on tehtävissä johtopäätös, että peruskoulutoimintaa ei voida jatkaa Runosmäen koulun tiloissa ja että koulu tulee tyhjentää, Jalonen kertoo kaupungin tiedotteessa.

Valtuusto päätti jo vuoden 2013 syyskuussa, että Runosmäen koulu lakkautetaan 1.8.2016 ja yhdistetään Turun Lyseon kouluun. Yhdistymistä on jouduttu siirtämään elokuuhun 2017.

Nyt kaupunginvaltuustolle on tehty esitys Runosmäen koulun lakkauttamisen aikaistamisesta 1.8.2015 lukien.

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

faq
Elementtirakennus on nopea ja halpa purkaa ja maa-aines vaihtaa, jos sisäongelmaa ruvetaan tutkimaan ja hutkimaan huomataan muutaman vuoden päästä että saneerauksen ja tutkimusten hinnalla olisi rakentanut jo kaksi uutta koulua samalle alueelle, samaan aikaan sisäilmaongelmien jatkuessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: faq
"Valtuusto päätti jo vuoden 2013 syyskuussa, että Runosmäen koulu lakkautetaan 1.8.2016"

Ei sitä kukaan ole saneeraamassakaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kuka vastaa?
Kertokaa Turun päättäjät miksi runosmäen lapset siirretään kärsämäkeen pallivahaan ja kärsämäen lapset luseoon runosmäkeen? Kuka vastaa turvallisuudesta tampereentien ylityksestä? Mitä järkeä kävelyttää lapsia ristiin? Missä lähikoulu periaate?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
Eikös tuon Tampereentie ali pääse alikulun kautta eli ihan turvallisesti. Ja ei kai niitä Kärsämäen lapsia nyt olla mihinkään siirtämässä vaan Runosmäen koulun väki kahteen eri kouluun
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
Pallivahan 6 luokkalaiset tekevät tilaa Runosmäen 1-3 luokkalaisille ja muutavat Runosmäen lyseoon. Vahdontien risteyksestä kulkee myös paljon lapsia ja risteys on todella vaarallinen. Pallivahan koulussa käy Kärsämäkeläisten lisäksi myös lapsia Räntämäestä ja Orikedolta asti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
Olen kyllä edelleen sitä mieltä että tällä hetkellä vain Runosmäen koulun oppilaat ovat niitä jotka siirtyvät
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
Eilen tuli tyttäreni vilmaan viesti että siirto pallivahasta lyseoon toteutuu etuajassa, että Runosmäen pienet mahtuu pallivahaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
On se kumma kun halutaan sysätä kaikki vastuu aina muille niinkuin tämäkin "hämmästynyt vanhempi" kirjoittaa. Kannattaisi itse siitä vastuusta huolehtia eikä aina olla sysäämässä sitä muille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
juu, samaa mieltä "hämmästyneen vanhemman kanssa, tossa hommassa ei mitään järkeen, taas yksi Jalosen järjettömyyksiä.
" Vastuullisella" typerä kommenti, 150 lasta ylittää tarpeettomasti tampereentien niin mitä vaan voi tapahtua vaiika kuinka kantaisi vastuunsa.Taidat yksi näistä pikkulapsien turvattoman koulumatkojen päättäjistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kuka vastaa?
Tampereentien alta onneksi kulkee alikulku. Mutta... virkamiehet ovat katsoneet reitiksi Runosmäen keskustasta sinne mm. alikulun, jota kautta kulkiessaan lapset joutuvat kävelemään ajotiellä. Sekä Tampereentien ylityksen jälkeen on pimeä, valaisematon metsäpätkä.
Paperilla moni asia näyttää hyvältä ja todellisuus onkin jotain muuta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muut koulurakennukset seuraavana homeessa
Suurin syy koulurakennusten huonoon kuntoon johtuu Turun harjoittamasta kauppaleikistä. Sivistyspuoli maksaa vuokraa kiinteistöpuolelle kouluista. Tilanne on monopoli. Sivistyspuoli ei voi vuokrata kouluja muilta. Samaan aikaan kiinteistöpuoli pyrkii maksimoimaan tuotot leikkaamalla menot kiinteistöjen hoidosta minimiin. Esimerkiksi sateella koulun katto vuotaa vettä sisälle, niin talkkari vaan pyyhkii vedet lattialta ja homma jatkuu. Ei korjata vuotoja tai ainakaan kuivateta rakenteita, sillä siitä syntyy menoja. Koulu mätänee. Turkukonsernin yläkerta vaatii voittoja kiinteistöpuolelta ja menot kasvavat samalla sivistyspuolella, kun sairauspoissaolot lisääntyvät.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muut koulurakennukset seuraavana homeessa
Kiitos selostuksesta, Matsi ! Olenkin ihmetellyt miten ne kaikki julkiset rakennukset saadaan homeeseen. Noinhan se tietysti onnistuu. Jos kaikki kunnossapito jätetään täysin tekemättä, aiheuttaa pienikin vaurio koko talon tuhoutumisen. Näille ammattilaisille, talonmiehestä kiinteistöistä vastaavaan kaupunginjohtajaan, maksetaan kuitenkin palkkaa, vaikka yhteinen omaisuus on täysin heitteillä !
Jos sadevesi tulee lattialle, on vesikatto rikki, aluskate väärin asennettu, ulkokattorakenteet mätiä, lämmöneristeet homeessa jne...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joko taas
Kymmenkunta vuotta sitten lähetin viestin lapseni opettajalle, koska lapseni päätä särki koulupäivän jälkeeni.

Kysymyksenä viestissä oli, onko kyseisessä, silloiselta nimeltään Nunnavuori, koulussa hometta. Vastaus oli, että ei ole ja että on tarkistettu puoli vuotta aiemmin.

Ei kuitenkaan mennyt montaa kuukautta, kun koulu oli homeremontissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
järki hoi
Pallivahan 5-6 siirretään Lyseoon seuraavasta lukuvuodesta, kun taas Runosmäen 1-4 käyvät koulunsa Pallivahassa. Mitä järkeä kävelyttää oppilaita? MIksi Pallivahan toiminta ei saa jatkua normaalisti, kun Lyseota ollaan jokatapauksessa ajamassa yhtenäiskouluksi?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »