Turku Energian ja kaupungin salaisia papereita päätyi nettiin

Sosiaalisessa mediassa kiertää ainakin alun perin salaisiksi merkittyjä dokumentteja Turun kaupungin ja sen sähköyhtiön Turku Energian päätöksestä pysyä ydinvoimayhtiö Fennovoiman osakkaana.

Dokumentit ovat liitteitä Turku Energian kirjeeseen, jossa se pyytää omistajaltaan lupaa operaatioon. Asia ratkaistiin viime lokakuussa Turun kaupunginvaltuustossa.

Se päätti äänin 37–29 pysyä ydinvoimayhtiön osakkaana ja jatkaa sen Pyhäjoelle suunnitellun ydinvoimalan valmistelua.

Kaupungin yhteydenpito omistamiinsa yhtiöihin tapahtuu käytännössä kaupunginhallituksen jäsenistä muodostetun konsernijaoston kautta.

Nettiin on päätynyt muun muassa Turku Energian toimitusjohtajan sijaisen konsernijaostolle lähettämä kirje, joka lähettämishetkellä on merkitty liitteineen salaiseksi. Epäselvää on, onko salassapito yhä voimassa. Yleensä esimerkiksi kaupungin tarjouskilpailuihin liittyvä valmisteluaineisto muuttuu julkiseksi, kun hankintapäätös on tehty.

Turun kaupungin verkkosivuilla konsernijaoston asiaan liittyvät päätökset lokakuulta 2013 ovat kuitenkin yhä salaisia.

Salassapitoa perustellaan pöytäkirjoissa julkisuuslain 24. pykälän kohdalla 20 eli ammatti- tai liikesalaisuudella. Perjantai-iltana ei pystytty selvittämään, oli merkintä vain unohtunut vai onko salassapito yhä voimassa.

Oulun arvio voimalan kannattavuudesta Turkua pessimistisempi

Poliittisesti tulenarinta lienee ainakin alunperin ollut se, että Fennovoiman toisen osakkaan Oulun kaupungin arviot hankkeen kannattavuudesta ovat olleet pessimistisempiä kuin Turun konsulttiyhtiö Pöyryltä saama arvio.

Eroa on siis käytännössä siinä, mihin hintaan Oulu ja Turku laskivat osakkaiden saavan sähköä tulevasta voimalasta. Turku arvioi hinnaksi 4,65 euroa megawatilta, Oulu 6,4 euroa.

Lopputulos oli kuitenkin sama. Turku päätti jo viime lokakuussa pysyä mukana hankkeessa. Oulu teki vastaavan päätöksen tänä kesänä.

Turku Energian osuus Fennovoiman ydinvoimahankkeesta antaisi sille valmisteluaineiston mukaan 220 gigawattituntia eli noin 15 prosenttia sen vuotuisesta sähkönmyynnisä. Osapuilleen samankokoinen osuus tulee Norjasta 2000-luvun alussa ostetusta Svartisenin vesivoimalasta.

Suurin energianlähde olisi valmisteluaineiston mukaan yhdistetty sähkön ja lämmöntuotanto. Se tarkoittaa osakkuusyhtiö Turun Seudun Energiantuotannon omistamia Naantalin hiilivoimala ja sen tulevaa korvaajaa sekä Orikedon biopoltolaitosta. Niiden tuotoksi on merkitty 410 gigawattituntia.

Tuulivoiman osuus jää ainoastaan kymmeneen gigawattituntiin.

Ensimmäisenä salaisten papereiden vuotamisesta kirjoittiSaloniemi-blogi

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kunnallisvalitus Fennovoimasta
Oulun valtuustopäätös runnottiin läpi vastoin Oulun Energian omaa selvitystä. Siinä hanke todettiin kannattamattomaksi. Päätös ei saa lainvoimaa, ennen kuin siitä tehty kunnallisvalitus on käsitelty.

Oulussa tehty kunnallisvalitus on tekstiltään mielenkiintoinen, koska sen seurauksena nyt salaisiksi merkittyjä asiakirjoja joudutaan ottamaan oikeuskäsittelyn pohjaksi. Tutkittavaksi joutuvat mm. sopimuksen yksityiskohdat, osakkaiden vastuut ja moni muu nyt maton alle lakaistu yksityiskohta.

Fennovoiman julkusuuskuva on ryvettynyt vuosien mittaan pahasti, sen lupaukset ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen. Tuollaisesta hankkeesta kannattaisi kyllä pysytellä erossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
edustuksellisen demokratia vastuu
Tämä paremminvointivaltiota rakentava poliittinen päättäjäjoukkohan tekee päätöksiä jotka ovat sellaisia, ettei niitä voi kertoa äänestäjille jos aikoo säilyttää oman valtansa.
Kun äänestäjät ovat saaneet nähdä, ettei vaatimuksilla vaihtoehdoista tiedottamisesta ole mitään vaikutusta vaan päätökset tehdään 'ulkoistetun demokratian' ehdoilla todellisia vallan ja päätöksen haltijoita kuulematta, siinä täytyy olla jotain väärää jopa rikollista.
Vai mihin perustuu (poliitikkojen) parlamenttien valta äänestyttää uudestaan jos äänestystulos on vastakkainen poliitikkojen päätökseen nähden kuten kävi Irlannissa, tai jättää kokonaan pois kansanäänestys, kun tiedossa on, että kansalaiset äänestäisivät (väärin) toisin kuin mitä poliittikkojen toimesta jo on sovittu. Pakkohan silloin on salata tehdyt sopimukset, etteivät omat edut tule julkisuuteen liian aikaisin.
Kun kansalaisilla ei ole muuta keinoa kuin asellinen vallankumous estää sellaiset sopimukset jotka tekevät heistä maksajan poliittisten päättäjien sopimuksiin. Ja ne (päätökset) ovat kansainvälisenlain mukaan laillisia ja kun ne on tehty eliitin varallisuuden turvaamiseksi ja lisäämiseksi niitä ei voida kumota.
Miksi ei voi kumota päätöksiä jotka äänestäjiltä vievät vallan päättää maan taloudenhoidosta?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuulivoimaa
Lisää tuulivoimaa Turkuun! Turulla on Kakskerta, Satava ja Hirvensalo (etenkin Papinsaari) muuta veroa tuottamattomien porvarien hallussa. Nuo ovat tuulisia paikkoja, sinne vaan 200-metrisiä myllyjä mäet täyteen. Ai mikä Kokoomus? Jaa, no sitten tuo olikin vain huulivoimaa...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Faktat kuntoon
On se mielenkiintoista kun Espoolaisen teekkariylioppilaskunnan pakkojäsenyysrahoilla maksettua työaikaa ilmeisesti käytetään tällaiseen. No, ei ihme kun ylioppilaskunnista on tullut pk-seudun Vihreiden nuorten poliittisten broilereiden hautomoja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Faktat kuntoon
Se olisikin kummallista, mutta toisaalta kesäloma-aikaani vietän miten huvittaa. Toiset kesällä virkkaa tai hoitaa puutarhaa, minä pengon netistä papereita. Problem?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Salaiset kansiot
Turku, kuten suurin osa muistakin kaupungeista/ kunnista, perusteettomasti salaa asiakirjoja joiden tulisi olla julkisia. Salaisten asiakirjojen ongelma on se ettei niitä pääse tutkimaan jotta voisi itsekin päätyä salaamisen tarpeeseen. Nyt salaaminen on mielivaltaista ja yleensä pienen sisäpiirin etujen ajamiseen tarkoitettu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TurkuEnergian sijoitukset
Mitä tästä pitäisi ajatella, TurkuEnergia saisi 15% vuotuisesta sähkönmyynnistä. Onko sijoitus myös 15 %, jos näin on taitavat Venäläisen osaomistan frendit olla junailemassa Turun sijoituksia. Järki käteen ja Fennovoima jäihin .

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »