Raisio voi irtisanoa henkilöstöään

Arkistokuvassa Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen. TS/Mikael Rydenfelt

Raision kaupungin säästötoimet voivat koventua ensi vuonna. Kaupunginhallitus päätti keskiviikkona esittää irtisanomisia mukaan keinovalikoimaan, joilla rahan kulutusta yritetään vähentää.

– Irtisanomiset ovat viimeinen keino, jota käytetään. Ensisijaisesti henkilöstösäästöjä haetaan sijaisten käytön vähentämisellä sekä eläköitymisen kautta vapautuvien paikkojen täyttämättä jättämisellä, kertoo Raision kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Leinonen (kok).

– On hyvin epätodennäköistä, että irtisanomisia joudutaan tekemään, kaupunginjohtaja Ari Korhonen (sd) sanoo.

Henkilöstösäästöjä halutaan tehdä yhteensä noin 800 000 euron edestä. Päätös henkilöstösäästöistä syntyi äänin 9–2. Vasemmistoliitto vastusti säästötoimien koventamista.

Raisio tiedotti keskiviikkona kaupunginhallituksen talousarvioesityksestä. Puolueiden välillä on syntynyt suurin kiista ensi vuoden veroprosentista.

Kaupunginhallitus päätti äänin 6–5 esittää valtuustolle 19,5:n veroprosenttia, mikä on tasan yhden prosenttiyksikön nykyistä verotasoa suurempi. Vähemmistöön jääneet vasemmistopuolueet esittivät veroprosentiksi tasan 20:tä.

Raision tarvitsee lisätä tulojaan ja hillitä menojaan, jotta kaupungista ei tule kriisikuntaa. Raision talous on painumassa noin kuuden miljoonan euron verran miinukselle, koska rahaa on kulunut ennakoitua enemmän muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluihin ja toimeentulotukeen. Samalla verotulojen kasvu on heikentynyt ja valtionosuudet vähentyneet.

TS

LUE LISÄÄ TORSTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
Turkulainen
Niinpä..
Auta armias jos kyseessä olisi Turku joka olisi henkilöstöään irtisanomassa, millainen äläkkä täälläkin nousisi!

Vakavammin ajateltuna, tulevaisuudessa mm. Raisio on yksi kaupunginosa Turussa muiden joukossa. Ei Suomessa ole yksinkertaisesti varaa ylläpitää tälläisiä kaupunkiryppäitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jorma
Vast: Niinpä..
Ajatteles, jos siellä ei olisi ollut sellaista kaupunkirypästä. Olisi jäänyt Ikeat ja Myllyt ja tuhannet työpaikat rakentamatta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkulainen
Vast: Niinpä..
Ilman Raisiota olisivat "myllyt ja ikeat" todennäköisesti Turun ja Kaarinan rajalla. Ei se millekään kaupan suuryksiköille mitään merkkaa missä ne on, muuta kuin sen että mistä ne pääsee käsiksi parhaiten asiakkaisiin ja mistä saavat halvimmat tonttimaat + muut porkkanat. Voi toki olla että yksi syy Raision huonoon talouteen johtuu siitä että on antanut liian hyvät edut näille kyseisille toimijoille. Toisaalta, ei kaikki ulos Turusta muuta, siirtyyhän Deltamarinin pääkonttori niinikään Raisiosta Turkuun.

Mitään ympäryskuntalaisia vastaan minulla ei ole. Koko viestini alkuperäinen pointti oli että aina kun tulee uutisissa jotain negatiivista missä suorittajana on Turun kaupunki, aiheuttaa se aina keskimääräistä enemmän kritiikkiä. Mielestäni kaupunkia on viime vuodet johdettu hyvin, joka kuvastaa niin väkimäärän kasvulla kuin talouden parantumisella - johdettu siis niin hyvin mitä tuollaisella valtuustokokoonpanolla ylipäänsä voi hallita. Asiat sujuisivat huomattavasti paremmin jos saataisiin kaiken maailman olavimäenpäät ym. sieltä pois ja puolueita tasapainoitettua päätöksenteon sujuvuuden parantamiseksi taikka sitten valtuustoa pienentämällä - toimenpide, joka pitäisi myös suorittaa eduskunnassa kansanedustajien lukumäärään.

Kun kuntaliitokset aikanaan tulevat, menee siinä vaiheessa myös kaupungin päätöksenteko uusiksi. Toivon mukaan ympäryskunnista saataisiin sopivasti lisää viisautta Turun päättäjistöön.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jorma
Vast: Niinpä..
Turkulainen ei nyt kyllä ymmärrä, mistä kenkä puristaa. Myllyä ei olisi olemassa ollenkaan ilman Raisiota. Ja ilman Raision entistä hyvää kaupunginjohtajaa ja entistä kaupungingeodeettia myöskään Ikeaa ei olisi Turun seudulla vieläkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkulainen
Vast: Niinpä..
Epäilen kyllä vahvasti tuota Raision osuutta Myllyn ja Ikean tulossa Turun seudulle. Ensinnäkin Mylly piti rakentaa Turun Pitkämäkeen, jonne se ei onneksi tullut. Toisekseen Ikea olisi avautunut tänne joka tapauksessa Raisiosta huolimatta, kuuluu heidän kasvustrategiaan. Jos Mylly olisi mennyt alkuperäisen kaavaillun mukaisesti, Ikea olisi todennäköisesti nyt Pitkämäen/Suikkilan pelloilla tai Skanssin läheisyydessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tupla Evakko
Ihan oikein
Liikaa on porukkaa siellä töissä liittäkää Turkuun koko KYLÄ.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JAKK
Kaupungin menot.
Harva meistä tietää tarkkaan mihin julkisia rahoja käytetään. Ainoastaan pääluokat ovat tiedossa, silloin on mahdotonta löytää säästökohteita. Yksityiskohtiin kun mennään niin jokainen huomaisi älyttömiäkin kohteita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kamreeri
Budjetin tekoa prosenteilla
Taidettiin Raisiossakin tehdä budjetti pelkillä kasvuprosenteilla, eivätkä "päättäjät" edes tiedä mitä 150 miljoonalla ostetaan kuntalaisille. Kyllä todellisia tehostamiskohteita löytyy joka kunnasta jos henkilöstö motivoidaan oikein. Johtamiskysymyksiä nämä talousasiat.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »