Korona-altistus

Satakunnan koronatilanne Suomen huonoin – jopa sairaalassa todettu altistumisia

Pekka Rautiainen
Kuvituskuva koronapotilaille tarkoitetusta eristyshuoneesta.
Kuvituskuva koronapotilaille tarkoitetusta eristyshuoneesta.

Satakunnan sairaanhoitopiiri vetoaa kansalaisia ottamaan koronan edelleen vakavasti. Sen mukaan maakunnan koronatilanne on tällä hetkellä maan huonoin. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on selvästi yli 200 (100 000 asukasta kohden).

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin Raija Uusitalo-Seppälän mukaan altistuminen virukselle on mahdollista käytännössä missä tahansa. Viikonloppuna paljastui, että Satasairaalan kirurgisella osastolla oli ollut hoidettavana kaksi koronapositiivista potilasta. Molemmat olivat osastolla ilman eristystä, koska heidän sairastumisestaan ei tiedetty. Todennäköisesti ainakin toinen oli saanut tartunnan sairaalassa. Lähde ei ole selvillä.

Asian paljastumisen jälkeen molempien huonetoverit ja lähikontaktit on kartoitettu ja puutteellisen rokotesuojan omaavat on asetettu tai asetetaan karanteeniin. Samalla osastolla olleet potilaat ja vuorossa ollut henkilökunta testattiin lauantaina. Kenelläkään ei todettu koronatartuntaa.

Satakunnassa on tällä hetkellä sairaalahoidossa 16 potilasta koronan vuoksi. Heistä kaksi tarvitsee tehohoitoa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit