Koski TL

Putkirikko katkaisi vedet laajalti Kosken asukkailta perjantaina

SSS/Minna Määttänen

Koskella tiedotettiin aamulla vedentoimituksen häiriöstä koko kunnan alueella.

Kuovin teollisuusalueella havaittiin runkovesijohdon putkirikko aamulla puoli yhdentoista aikaan, ja korjaustöihin ryhdyttiin vesihuoltolaitoksen mukaan välittömästi.

Häiriö vaikutti kunnan keskustassa sekä itä-, etelä- ja länsialueilla ja koski muutamia satoja talouksia. Jo tunnin päästä putkirikon havaitsemisesta häiriön vaikutusalue oli rajattu Kuovin teollisuusalueen pohjoisosaan, ja vedentoimituksen kerrottiin alkavan hiljalleen palautua muilla alueilla ennalleen.

Vesihuoltolaitoksen mukaan korjauksen jälkeen vedessä voi esiintyä tulevien päivien ajan harmautta, joka johtuu ilmasta.

Kahden jälkeen iltapäivällä Kosken tekninen johtaja Mikko Salmi kertoi, että vedentulo hänen tietojensa mukaan saatu palautettua koko kuntaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.