Seminaarit

Turun yliopistolla järjestetään seminaari nuorena kuolleesta poliitikko ja apulaisprofessori Juha Vikatmaasta

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskus järjestää ensi viikon perjantaina eli 15. lokakuuta seminaari Juha Vikatmaasta (kok).

Vuonna 1974 menehtynyt Vikatmaa oli yliopiston rikos- ja prosessioikeuden apulaisprofessori ja kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1970–1974.

Vikatmaa vaikutti ahkerasti myös Turun kunnallispolitiikassa.

Seminaari järjestetään Vikatmaan toukokuisen 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Seminaarin tarkoituksena on arvioida Vikatmaan toimintaa politiikassa.

Vikatmaata pidetään yleisesti 60- ja 70-lukujen kokoomuksen niin sanottujen "nuorten remonttimiesten" näkyvimpänä ja aatteellisimpana johtohahmona.

Seminaarin puhujiksi ovat lupautuneet professori Jarmo Virmavirta, konsultti Jussi Kaisti, professori Vesa Vares, emeritusprofessori Kari Palonen ja ministeri Ilkka Kanerva (kok).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi seminaarin alussa Vikatmaan opettajakollega ja ystävä, professori Juha Tolonen kertoo ajatuksiaan Vikatmaasta kollegana ja ystävänä.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä lausuu seminaarin päätössanat.

Juha Vikatmaa syntyi Helsingissä vuonna 1941. Hän kuoli Kustavissa 33-vuotiaana.

Seminaari järjestetään Vikatmaan ystäviin kuuluneen emeritusprofessori Heikki Paloheimon aloitteesta.

Juha Vikatmaa -seminaari järjestetään 15.10. kello 10–14 Turun yliopistolla Mauno Koivisto -salissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit