Putkiremontti

Raisiossa uusitaan vesitornin putkistot – urakka valmistuu vuoden loppuun mennessä

Riitta Salmi

Raision–Naantalin vesilaitos -kuntayhtymän omistuksessa olevassa Raision vesitornissa on edessä putkistosaneeraus. Viime vuonna valmistuneessa kuntokartoituksessa todettiin, että tornin sisäiset putkistot on uusittava kiireellisesti. Alkuperäiset olevat putkistot ovat peräisin 1960-luvulta.

Kuntayhtymän hallitus päätti, että saneeraus toteutetaan heti, koska vesitorni on oleellinen lenkki vedenjakelun turvaamisessa ja varmistamisessa. Raision vesitornin tärkein tehtävä on tasata verkoston niin sanottuja paineiskuja. Alkuperäisen aikataulun mukaan työt piti aloittaa jo syyskuun lopussa, mutta hankkeen haasteellisuuden vuoksi aloitus päätettiin siirtää lokakuun loppuun, jotta riskien tarkasteluun ja haltuunottoon saatiin enemmän aikaa.

Vesitornin tyhjentäminen ja saneeraustyöt aloitetaan viikon 43 aikana, ja urakan suunniteltu valmistumisaika on vuoden loppuun mennessä.

Raision Veden ja Naantalin vesihuoltolaitoksen asiakkaille saneerauksesta ei pitäisi koitua merkittäviä vaikutuksia.

Satunnaiset paineenalenemiset ovat kuitenkin mahdollisia, kun verkoston toimintaa muutetaan. Sekä Raision Vesi Oy että Naantalin vesihuoltolaitos ovat mukana yhteistyöryhmässä, joka valmistelee hanketta. Saneerausurakasta vastaa Skanska Infra Oy, ja hankkeen rakennuttajakonsulttina sekä valvojana toimii Rakennuttajatoimisto HTJ Oy.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.