Pesäpallo

Turun liikuntalautakunta haastoi nuorisovaltuuston pesäpallo-otteluun

Lennart Holmberg

Turun uusi liikuntalautakunta haastoi Turun nuorisovaltuuston pesäpallo-otteluun. Ottelu pelataan keskiviikkona 20. lokakuuta Kupittaan pesäpallostadionilla kello 17 alkaen, ja yleisö on tervetullut paikalle.

Pian pelattavan ottelun tarkoituksena on nostaa esille kaupunkilaisten liikkumiseen ja harrastamiseen sekä nuorten osallisuuteen liittyvää teemoja, joiden vahvistaminen on kirjattu myös Turun pormestariohjelmaan.

– Meille on tärkeää kuulla nuorten ääntä liikunnan edistämiseen ja nuorten yleiseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Tällä kertaa toteutamme sen pesisottelun merkeissä, toteaa tiedotteessa liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen.

Jo aiemmin nuorisovaltuusto haastoi Turun päättäjät niin ikään pesiskentällä.

– Ottelu on mainio tapa saada nuoret mukaan ja päästä kuulemaan heitä, sanoo liikuntalautakunnan jäsen Berhan Ahmadi.

Turun nuorisovaltuuston tehtävänä on valvoa nuorten etuja ja edistää heidän osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiaan Turussa.

– Kiitämme liikuntalautakuntaa haasteesta ja otamme sen innoissamme vastaan. Haluamme omalla esimerkillämme olla kannustamassa kaupunkilaisia liikkumaan, kertoo Turun nuorisovaltuuston puheenjohtaja Mette Hämeenaho.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.