Onnettomuudet

Täysperävaunurekan ulosajo Humppilassa haittaa kakkostien liikennettä iltapäivään asti – kuljettaja kertoi väistäneensä peuroja

Marttiina Sairanen

Rikkihappolastissa ollut täysperävaunurekka kaatui Humppilassa valtatiellä 2 aamuyöstä hieman ennen kello kahta. Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustöiden vuoksi tie on suljettu liikenteeltä.

Tarkempi onnettomuuspaikka on Humppilan ja lasitehtaan välillä. Tapahtumapaikalla on käytössä kiertotie Humppilan keskustan kautta Humppilantien ja Koivistontien kautta.

Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Liikennekeskuksen mukaan raivaustyöt olivat kesken vielä kymmenen jälkeen aamulla, ja nyt tilanteen arvioitiin kestävän iltapäiväkolmeen asti.

Hämeen poliisilaitos tiedotti myöhemmin tiistaiaamuna, että ajoneuvo oli kaatunut ulosajon seurauksena.

Autoa kuljettanut, 1990-luvulla syntynyt nainen oli kertonut poliisipartiolle väistäneensä vaistomaisesti tiellä juosseita peuroja. Väistämisen seurauksena ajoneuvo oli ajautunut pientareelle, jonka reuna oli pettänyt. Kuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit