Sairaanhoitopiiri

HS: Bergendahlin loikka HUS:n johtoon mutkistui

Jane Iltanen
Matti Bergendahl on avaamassa uusia ovia urallaan, jos HUS:n valtusto suo.
Matti Bergendahl on avaamassa uusia ovia urallaan, jos HUS:n valtusto suo.

Lähes varmalta näyttänyt Matti Bergendahlin valinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtoon saattaa mutkistua, kertoo Helsingin Sanomat. Bergendahl työskentelee parhaillaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

HS:n mukaan Sdp:n ryhmä kannattaa tehtävään nykyistä ylilääkäri Markku Mäkijärveä. HUS:n hallituksen enemmistö kannattaa Bergendahlia, mutta valinnan ratkaisee valtuusto. Myös viimeksi johtajavalinnassa valtuusto päätyi eri kannalle hallituksen kanssa. Demareita askarruttaa Bergendahlin tausta yksityisissä sairaanhoitoyrityksissä, joista useat ovat olleet epäiltyinä väärinkäytöksistä. Esimerkiksi Mehiläinen jäi kiinni veronkierrosta Bergendahlin johtokaudella.

Bergendahl on johtanut VSSHP:tä viime vuoden keväästä lähtien. Hän on aiemmin kertonut, että häntä pyydettiin mukaan HUS:n johtajavalintaan. Hän sanoi suostuneensa, koska hänen virkansa Varsinais-Suomessa on päättymässä uusien hyvinvointialueiden myötä.

Lue myös: VSSHP:n johtajamuutos voi jättää ison aukon soteuudistukseen – sairaanhoitopiirin toiminta siirretään hyvinvointialueen huomaan

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.