Koronarajoitukset

Nettikysely: Moni arvioi jatkavansa varovaisuutta vielä koronarajoitusten poistuessakin

Marttiina Sairanen

Kaupunkilaiset ovat odottaneen innokkaasti koronarajoitusten poistumista ja palveluiden avautumista. Koronapandemian aiheuttama varovaisuus vaikuttaa kuitenkin kaupunkilaisten käytökseen vielä virallisten koronarajoitusten poistuessa, todetaan Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaisemassa raportissa.

Avoimeen nettikyselyyn vastasi huhtikuussa 2021 yhteensä 4400 Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä Tampereella, Turussa ja Oulussa asuvaa. Heistä 43 prosenttia arveli käyttäytymisensä muuttuneen pysyvästi varovaisemmaksi, kun taas 42 prosenttia aikoi käyttäytyä entiseen malliin. Varovaisuus korostui pikemminkin naisten kuin miesten sekä iäkkäiden, lapsettomien talouksien ja koronan riskiryhmiin kuuluvien keskuudessa.

Palveluiden arvostus on korona-aikana noussut, kun pääsy ei ole ollut itsestäänselvyys. Enemmistö oli valmis palaamaan fyysisten palveluiden käyttäjiksi epidemian vielä hiipuessa, kunhan turvajärjestelyistä on huolehdittu hyvin, esimerkiksi niin, että on riittävän väljää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tutkimuksesta saatiin tärkeää tietoa koronan vaikutuksista kuuden suurimman kaupungin vapaa-aikapalveluille. Esimerkiksi havaintoja palvelujen käytön ja arvostuksen eroista tullaan hyödyntämään tilojen käytön suunnittelussa ja palveluiden muotoilussa, toteaa Turun kaupungin vapaa-aikajohtaja Minna Sartes tiedotteessa.

Koronapandemian siivittämämänä vapaa-ajan palveluihin kehitettiin pikavauhtia uusia digitaalisia vaihtoehtoja. Vastaanotto oli innostunut, mutta pidemmän päälle kyselyyn vastanneet pitivät digipalveluita pikemminkin ajasta ja paikasta riippumattomana lisänä kuin perinteisen palvelun korvaajina.

Erilaiset palvelumuodot myös täydentävät toisiaan. Esimerkiksi puolet kyselyyn vastanneista kirjastojen asiakkaista käytti myös äänikirjoja tai sähköisiä kirjoja.

Konserttien ja teatterien verkkovälitteistä seuraamista pidettiin hyvänä vaihtoehtona vain, jos paikalle ei syystä tai toisesta pääse. Ne eivät siis korvaa fyysisiä esityksiä, mutta voivat lisätä niiden yleisökapasiteettia tai saavutettavuutta, myös kansainvälisesti. Digimuotoiset palvelut eivät tavoita digitaidoiltaan heikkoja tai niiden käyttöön motivoitumattomia käyttäjiä.

Etenkin liikuntapalveluissa pelkkä digi on toiminut huonosti. Peräti kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta kertoi liikkumisen vähentyneen merkittävästi korona-aikana. Positiivista on, että lähes kaikki koronan vuoksi jonkin liikuntalajin lopettaneet aikoivat myös palata sen pariin.

Kysely tehtiin osana tutkimusta Covid 19 -pandemian vaikutuksista kaupunkien vapaa-ajan palveluiden ja tilojen käyttöön. Palveluista tarkasteltiin kirjastoja, konsertteja ja teattereita sekä sisäliikuntapaikkoja.

Tutkimuksen tekivät Turun ja Tampereen yliopistoissa sekä Helsingin kaupungin kaupunkitietoyksikössä työskentelevät tutkijat, ja sen rahoittivat Helsingin, Espoon ja Vantaan sekä Tampereen, Turun ja Oulun kaupungit.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
VarmaNiuho
Käyttäytymisen muutos jatkossakin toivottavaa
Koronaohjeiden noudattaminen on tuonut lisähyötynä selvää apua mm. influenssan, noroviruksen ja tavanomaisten syys-, talvi- ja kevätflunssien esiintyvyyteen. Siispä tehostunut käsihygienia sekä yskimisohjeiden noudattaminen ovat jatkossakin erittäin tarpeen. Nämä ohjeet eivät totisesti riko kenenkään fyysistä koskemattomuutta, vaan ovat ihan jo kansakoulussa ja toivottavasti peruskoulussakin opetettuja perushygieniaohjeita. Kiitos kaikille ohjeita noudattaville !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heippa_hysteerikot
Vast: Käyttäytymisen muutos jatkossakin toivottavaa
Kouluissa ei ehkä enää opeteta perushygieniaohjeita, en tiedä. Toisaalta tulleet ei saa senkään vertaa opetusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heippa_hysteerikot
Ei muutosta
Ehkä pieni muutos on se, että kun olen pitänyt kauppojen kassoilla lattialla olevien merkkien verran hajurakoa seuraavaan, mutta kun lattiamerkit joskus poistuu niin palaan takaisin vanhaan ostoskärry ja hiukan yli väliin. Muuten menen samalla perushygienialla kuten aina ennenkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AHVi
Kyllä
Jo entisessä ammatissani opin, että hyvä käsihygienia on perusasia puhtauden ylläpitämisessä, sekä yskimistapa. Oli kyseessä mikä sairaus tahansa, ihmisen kuuluu suojata itseään ja näin muitakin. Liiallisuuteenkin voidaan mennä, mutta tavalliset flunssat " kuuluvat " elämään.