Koronakatsaus

Koronatartunnat kääntyneet Varsinais-Suomessa laskuun – työpaikoille voi palata ensi kuussa

Jori Liimatainen
Koronarokotukset purevat Varsinais-Suomessa, ja tartunnat ovat vihdoin kääntyneet laskuun.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti lopettaa etätyösuosituksensa syyskuun loppuun. Työpaikoilla tulee kuitenkin huolehtia terveysturvallisuudesta.

– Työpaikoilta edellytetään nyt koronaturvallisia käytäntöjä, esimerkiksi pääsääntöisesti maskin käyttöä tilanteissa, joissa ihmisiä kohdataan. Töihin saa tulla vain täysin terveenä, koordinaatioryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilä korostaa tiedotteessa.

Koronan ilmaantuvuus on kääntynyt Varsinais-Suomessa laskuun. Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on sairaanhoitopiirissä 133. Viikko sitten vastaava luku oli 162.

– Koronatartunnat ovat viimeinkin kääntyneet lupaavasti laskusuuntaan. Myös testausmäärät ovat vähentyneet, mikä helpottaa testauskapasiteetin kuormitusta. Positiivisten testien osuus on noussut ja on nyt noin viisi prosenttia. Testauksemme kohdistuu nyt paremmin, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Esa Rintala kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tavallisin koronatartunnan lähde on henkilön lähipiiri. Lisäksi tartunnan lähteissä korostuvat teollisuuden työpaikat. Muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat edelleen yliedustettuina koronaan sairastuneissa, minkä lisäksi he ovat usein myös rokottamattomia.

Rokotusten teho näkyy Varsinais-Suomessa. Tartunnan saaneissa suurin ryhmä ovat 20–39-vuotiaat, joissa on vielä rokottamattomia suhteessa enemmän kuin vanhemmissa ikäryhmissä.

Sairaalahoitoon joutuneista koronapotilaista 60-80 prosenttia on ollut kokonaan rokottamattomia ja noin 20 prosenttia on saanut vain ensimmäisen rokoteannoksen.

Varsinaissuomalaisista yli 12-vuotiaista 84 prosenttia on ottanut ensimmäisen rokotuksen ja toisen annoksen 66 prosenttia. Myös lasten rokotukset ovat edenneet hyvin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sepponen
Jepjep
Just uutisoitiin et nuorilla todennäköisesti joku "muu virus" kuin korona.. on se vaan jännä tuo koronatauti ku tarttuu vain öisin ja vain yli 12 vuotiaille... taitaa olla peräisin jostain toisesta galaxista ku noin edistynyttä teknologiaa :)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ihmettelijä.
Onko vähentynyt tauti vai testaus?
Onko tilanne parantunut oikeasti? Jos ei testata eikä jäljitetä niin ei myöskään löydetä mitään mitä ei haluta löytää...

Minä_Juurikin
Vast: Onko vähentynyt tauti vai testaus?
Eiköhän tämä selviä talven mittaan.
Sairaalassa potilaiden määrää on hankala muokata mieleisekseen...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Onko vähentynyt tauti vai testaus?
Sitä voi vain kysyä.
Kesällä hehkutettiin samoilla otsikoilla paikkojen avaamisista ja koronan lopusta, syytettiin kuorossa kuka ketäkin, miksi mitän ei tapahdu, kunnes tuli uusi rypäs juuri ennen koulujen alkua. Jo silloin oli merkit näkyvissä uudesta paluusta… No toivotaan, että hiljenee ihan oikeasti, eikä myyvariantti valtaa alaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ajattelija
Koska?
Koska tehdään se päätös että jos sinulla on mahdollisuus olla ottaa rokote ja et ota? Eli kun olet tehnyt päätökse olla ottamatta rokotetta ja sairastut kuitenkin niin vakavasti että joudut sairaalaan joutuisit itse maksamaan? Minun mielestäni olisi kohtuullista maksaisivat itse kun eivät halua ottaa rokotetta. Miksi miedän pitäisi maksaa kaikkien hölmöilyt? Yhteiskunnan resussien haaskausta tuo.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Koska?
Niin luulis. Mutta kun ei voi. Ei voi, kun on tasasitä ja tasatätä.
Tallataan tasalle kaikki, jotta valtio pääsee avustamaan kaikkia, tasaisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Minä_Juurikin
Jep
Kyllähän ne käyrät saadaan laskuun, kun on annettu käsky, että enää ei testata kuin vakava oireiset...
Ollaan pian kuin viime vuonna, jolloin joutui puhelimessa lähes valehtelemaan oireitaan pahemmaksi, että pääsi testiin.

Lisää