Koronatestit

Sairaanhoitopiiri: Alle 12-vuotiaita ei enää tarvitse koronatestata, jos oireet ovat lieviä

Marttiina Sairanen
Lasten ei tarvitse enää mennä koronatestiin, jos tauti on lieväoireinen.

Alle 12-vuotiaita ei enää testata pienessä nuhassa Varsinais-Suomessa. Jos oireet sopivat koronavirusinfektioon, näyte on perusteltua ottaa tietyissä tapauksissa. Asiasta tiedottaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Lievissä oireissa on tärkeintä, että aikuiset ja lapset jäävät kotiin töistä, koulusta tai päiväkodista. Sairaanhoitopiiri muistuttaa, että parhaillaan liikkeellä on runsaasti muitakin viruksia kuin koronavirus, ja mainitsee esimerkkeinä rinoviruksen RS-viruksen.

– Luultavasti on useimmissa tapauksissa kyseessä joku muu virus, kuin korona. Viruksesta riippumatta selvien oireiden aikana on syytä pysyä kotona, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo tiedotteessa.

Tämä tarkoittaa, ettei lieväoireisia lapsia enää tarvitse testata niin usein.

Testauskäytäntöjen muutoksissa halutaan vähentää tarpeetonta testaamista. Mutta jos oireet ovat vaikeat, on perusteltua edelleen testata koronaviruksen varalta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Jos joudutaan esimerkiksi päivystykseen, niin testataan herkästi, Rintala sanoo.

Kun oireet häipyvät, voidaan taas palata kouluun ja töihin.

– Ihmisille voi jäädä esimerkiksi rinovirusinfektion jälkeen pitkäaikaisia oireita kuten yskää, mutta silloin henkilö ei ole enää tartuttava, Rintala sanoo.

Hygieeniset käytöstavat täytyy muistaa eli yskiä hihaan ja muistaa pestä kädet niistämisen jälkeen.

Elo-syyskuun vaihteen huippuun verrattuna testimäärät ovat Varsinais-Suomessa pudonneet kolmanneksella tai 40 prosentilla. Positiivisuusprosentti on samanaikaisesti noussut 4,5 :een, mikä osaltaan sopii siihen, että kohdennamme testejä nyt entistä paremmin, sairaanhoitopiiri tiedottaa.

– Saamme edelleen koronavirustapaukset hyvin kiinni, mutta ”turha” testaaminen on vähentynyt, sanoo Tyksin Kliinisen mikrobiologian osastonylilääkäri Kaisu Rantakokko-Jalava.

Esa Rintalan mukaan olisi hyvin tärkeää, että raskaana olevat naiset ottaisivat koronarokotteen. Tätä tulisi korostaa äitiysneuvoloissa ja äitiyspoliklinikoilla.

– Vastasyntynyt voi saada tartunnan äidiltään, jos äidillä on korona. Tauti voi olla todella vaarallinen vastasyntyneelle. Raskaana olevilla äideillä on myös suurempi riski vakavalle koronataudille, Rintala sanoo.

Alle 12-vuotiaita on perusteltua testata jos:

On altistus tartuntaan varmistetulta koronaviruspotilaalta edeltävän kahden viikon sisällä.

Lapsen perhepiirissä on yli 16-vuotiaita, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa.

Lapsen infektio-oireet edellyttävät testausta lääkärin arvion mukaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sepponen
Juu
Mites se ny yht'äkkiä tämmöseks meni.. "Luultavasti on useimmissa tapauksissa kyseessä joku muu virus, kuin korona."

Ei ole kauankaan ku kaikki pikkuköhät oli koronaa!!!???
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Juu
Taitaa olla suurin osa riskiryhmistä jo rokotettu ja toiseksi viruksen normaaliin kiertoon kuuluu muuttuu helmpommin tarttuvaksi mutta myös lievemmäksi sairastaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sepponen
Vast: Juu
Juuh.. mut viimeiset puolitoista vuotta kaikista köhistä menty testiin.. nyt sanotaankin et useimmissa tapauksissa joku muu.. kauan kesti myöntää tämäkin ja turhia testejä tehty miljoonia.. huoh..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👍
Kuten myös lasten altistumiskaranteeneista pitäisi luooua !