Tulipalot

Kahdeksan huoneiston rivitalo paloi Salon Perttelissä – asukkaat evakuoitu, ei henkilövahinkoja

Marika Lempää

Pelastuslaitos sai hälytyksen Salon Pertteliin lauantaina alkuillasta. Päivystävä päällikkö Mika Kontio kertoi, että rivitalokiinteistö palaa Tyryntiellä. Henkilövahinkoja ei ole tapahtunut.

– Kyseessä on kahdeksan huoneiston rivitaloyhtiö, jonka yhdestä huoneistosta on lähtenyt palo, joka on levinnyt kattorakenteisiin koko kiinteistön matkalla, Kontio kertoo.

Kattorakenteissa sammuttaminen on haastavaa, mutta Kontion mukaan palo on saatu rajattua. Pieniä palopesäkkeitä sammutellaan ja kattopeltejä joudutaan kiinteistöstä irrottamaan.

Jälkivartiointi palopaikalla jatkuu aamuun asti.

Loukkaantumisia rakennuspalosta ei koitunut.

– Kolme savulle altistunutta oli palon alkuvaiheessa, mutta ensihoito tarkasti heidät. Nyt sosiaalipäivystys järjestää evakuoiduille asukkaille tilapäismajoitusta, Kontio toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syttymisssytä ei ole vielä tietoa. Poliisi selvittää asiaa.

Pelastuslaitos kertoi Twitterissä, että turhaa liikkumista alueella on vältettävä. Alueella on runsaasti pelastusajoneuvoja.

Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta kello 17.51.

Paikalla on ollut lauantai-illan aikana jopa 15 pelastuslaitoksen yksikköä.

Päivitetty päivystävän päällikön kommenteilla klo 19.47

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.