Tapahtumat

Syksy tuo suurmarkkinat Aurajoen rannalle

Jori Liimatainen
Markkinatunnelmaa syksyltä 2020.
Markkinatunnelmaa syksyltä 2020.

Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus on järjestänyt kesä–syyskuussa kuusitoista kaupunkia käsittävän suurmarkkinakiertueen, jossa samassa kokonaisuudessa ovat sekä kansainväliset että suomalaiset suurmarkkinat. Kiertue päättyy Turkuun 23.–26. syyskuuta.

Mukana markkinoilla on yrittäjiä 25 eri maasta ja 15 eri maakunnasta Suomesta erikoistuotteineen. Tarjolla on muun muassa ruokaa, käsitöitä ja tekstiileitä sekä lasten tivoli.

Suurmarkkinat järjestetään Aurajokirannassa Läntisellä Rantakadulla Tuomiokirkkosillalta Teatterisillalle ja Itäisellä Rantakadulla Wanhalta Suurtorilta Aurasillalle. Avoinna markkinat ovat torstaista lauantaihin kello 10–20 ja sunnuntaina kello 10–18.

Maskin käyttöä markkinoilla suositellaan myös jo rokotetuille. Terveenä tervetuloa markkinoille -kyltit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi turvaohjeineen tervehtivät kävijöitä jo heti porteilla. Lisäksi porteilla paikalla on käsidesipisteitä. Myös kaikilla kauppiailla on osastoissaan ilmaiset yleisön käytössä olevat käsidesipisteet. Lisäksi markkina-alueet on jaettu koronatilanteen takia valvonnallisesti useisiin tilaviin lohkoihin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.