Turun ammattikorkeakoulu

Norjalaiselta yritykseltä yli miljoonan euron laitteistot Turun AMK:n käyttöön – vauhdittaa autonomisten kulkuneuvojen kehitystyötä

Timo Jakonen

Norjalainen teollisuuskonserni Kongsberg lainaa Turun ammattikorkeakoulun käyttöön yli miljoonan euron arvosta laitteistoja, joilla voidaan kehittää autonomista ja etäohjattua laivaliikennettä. Laitteistoon sisältyy muun muassa lämpö- ja yönäkökameroita, tutkia, sääasema, dataa kerääviä sensoreita, palvelin datan käsittelyyn sekä tuuli- ja näkyvyysantureita.

Laitteisto sijoitetaan Turun AMK:ssa virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn tutkimuskeskus FIT Turkuun sekä eri laboratorioihin ja AMK:n mittausalukseen. Laitteistoja hyödynnetään Turun AMK:n tutkimustyössä, jossa kerätään dataa etäohjattavien, automatisoitujen ja autonomisten alusten kehittämiseen.

Turun AMK koordinoi aiheeseen keskittyvää Applied Research Platform for Autonomous Systems (ARPA) -hanketta. Hanke käynnistyi vuoden 2020 lopussa. Hankkeessa kehitetään testiympäristöjä autonomiseen ja etäohjattuun liikkumiseen, erityisesti meriliikenteeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt käyttöön tulevasta laitteistosta osa on alun perin ollut käytössä, kun Rolls-Royce teki Falco-lautalla maailman ensimmäiset pilotit autonomisesta ja etäohjatusta aluksesta 2018. Rolls-Roycen Commercial Marine -toiminnot myytiin Kongsbergille 2019, ja Kongsberg on jatkanut vahvaa panostusta autonomisten ja etäohjattujen laivojen teknologiakehityksessä.

– ARPA-hanketta valmistellessa kutsuimme yrityksiä keskustelemaan autonomisten ja etäohjattavien alusten kehittämisestä. Tapaamisen jälkeen Kongsberg lähestyi meitä ja ehdotti laitteistoa meille käyttöön, kertoo tiedotteessa Turun AMK:n johtava yliopettaja ja ARPA-hankkeen projektipäällikkö Jarkko Paavola.

Tulevaisuudessa nähdään esimerkiksi rahtilaivoja ja muita kulkuneuvoja, joita voidaan ohjata etäältä. Ennen suunnitelmien realisoitumista on kerättävä dataa erilaisista ympäristöistä, skenaarioista ja olosuhteista, jotta tekoäly oppii ohjaamaan kulkuneuvoja turvallisesti eri tilanteissa. ARPA-hankkeessa kehitetään testiympäristöä tällaisen datan keräämiseen.

– Nyt käytössämme on parasta mitä markkinoilla on tarjota, ja tämä nostaa myös meidän testiympäristömme laadun aivan eri tasolle. Kun on parhaat laitteet käytössä, kerätty datakin on mahdollisimman hyvää, iloitsee Paavola.

Autonomisen liikenteen tavoitteena on vähentää ihmisistä aiheutuvia onnettomuuksia, parantaa toiminnan taloudellisuutta sekä tukea vihreää ajattelua, esimerkiksi optimoimalla nopeuksia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.