Liikennehäiriöt

Turussa pyöräillään viikonloppuna – liikennejärjestelyihin luvassa muutoksia

Ari-Matti Ruuska
Tunnelmaa TS-kortteliajoista vuodelta 2019.
Tunnelmaa TS-kortteliajoista vuodelta 2019.

Turussa järjestetään viikonloppuna 4. ja 5. syyskuuta pyöräilytapahtumia. Simo Klimscheffskij´n muistoajo ajetaan lauantaina 4. syyskuuta kello 10.00–15.00. Tapahtuma järjestetään Hirvensalossa. Pyöräily etenee reittiä Toijaistentie, Särkilahdentie, Vanha Pikisaarentie, Pikisaarentie ja Toijaistentie. Kilpailureitti ajetaan myötäpäivään.

Tapahtuman aikana yleinen liikenne on sallittu vain samansuuntaisesti kilpailun kulun kanssa. Alueella on liikenteenohjaajia.

Myös TS -kortteliajot ajetaan viikonloppuna. Tapahtuma alkaa sunnuntaina 5. syyskuuta kello 13.30 ja kestää kello 16.30 asti.

Pyöräilykilpailu järjestetään Aurajoen rannassa Itäisellä ja Läntisellä Rantakadulla Tuomiokirkkosillan ja Auransillan välillä.

Molemmat rantakadut suljetaan yleiseltä liikenteeltä. Auransilta on suljettu yleiseltä liikenteeltä sekä takseilta, ja ainoastaan linja-auto liikenne sallitaan kilpailun lomassa.

Liikenteenohjaajat ja poliisi turvaavat tapahtuman kulkua. Kilpailureitin pysäköintikielto astuu voimaan jo perjantai-iltana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.