Nuoret

Naantalissa kokeillaan kausityöseteliä nuorten työllistämiseen – mahdollistaa kausiluonteisen osa-aikatyön

Jane Iltanen
Naantali laajentaa syyskuun alussa kesätyön ja ilman työpaikkaa jääneiden nuorten kesätyösetelin myös muihin vuodenaikoihin kausiluonteisen osa-aikatyön mahdollistamiseksi.
Naantali laajentaa syyskuun alussa kesätyön ja ilman työpaikkaa jääneiden nuorten kesätyösetelin myös muihin vuodenaikoihin kausiluonteisen osa-aikatyön mahdollistamiseksi.

Uusi kausityösetelituki mukailee Naantalin kaupungin kesätyösetelitukea, jota yrittäjät ja yhdistykset ovat voineet hyödyntää nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Nyt kausityöseteli laajentaa tukimahdollisuuksia myös kesäkauden ulkopuolelle.

– Kausityösetelituki voi madaltaa yrittäjien kynnystä palkata lisätyövoimaa. Sen voi hyödyntää kattamaan osan nuoren palkkakuluista, kertoo Naantalin kaupungin työllisyyspäällikkö Jani Välimäki tiedotteessa.

Välimäen mukaan ajatuksena on, että kaupungin työllistymistä edistävät tukimuodot voisivat hyödyttää mahdollisimman montaa eri nuorta. Tänä vuonna kausityösetelituesta kerätään kokemuksia. Tuen muoto ja ehdot voivat tarkentua tuleville vuosille.

Kausityöseteli on suunnattu työsuhteisiin, jotka alkavat vuoden 2021 syyskuun ja 30.huhtikuuta vuoden 2022 välisenä aikana eli sinä aikana kun kesätyöseteli ei ole käytettävissä. Edellytys kausityösetelin saamiselle on, että työtä on vähintään 40 tuntia kauden aikana. Työseteli on tarkoitettu vuosina 1997–2005 syntyneiden naantalilaisten nuorten palkkaamiseen. Ehtona on, että palkattava nuori ei ole saanut kaupungin kesätyöpaikkaa tai kesätyösetelitukea kesällä 2021. Kausityösetelin saaminen ei vaikuta Naantalin kaupungin kesätyön tai kesätyösetelin saamiseen kesällä 2022.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutta kausityösetelitukea voivat hakea yritykset ja yhdistykset. Yhden setelin arvo on 250 euroa. Työsuhde voi ajoittua myös iltaan, viikonloppuun tai koulujen lomakauteen. Tarkempia kriteerejä työn ajankohdasta tai vaikkapa toimialasta ei kausityösetelituessa ole.

– Hakuprosessista on pyritty tekemään työnantajille mahdollisimman helppo ja turha byrokratia karsia pois. Tuen hakeminen onnistuu kätevästi sähköisen lomakkeen kautta kaupungin verkkosivuilla, kertoo Välimäki.

Naantalin kaupunki myöntää enintään 20 kausityöseteliä hakemusten saapumisjärjestyksessä. Kausityöseteleitä myönnetään yksi yhtä palkattavaa nuorta kohden. Yksi työnantaja voi saada korkeintaan kaksi kausityöseteliä kahden nuoren palkkaamiseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.