Koronakatsaus

Turussa koronatartuntoja etenkin ulkomaan matkailusta, samasta taloudesta ja lähipiiristä – ravintolatartunnat vähentyneet selvästi

Riitta Salmi

Turun koronatilanne jatkuu samankaltaisena. Keskiviikon tilanteen mukaan edeltävänä seitsemänä päivänä on todettu yhteensä 271 koronavirustartuntaa. Turun ilmaantuvuusluku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viimeisen kahden viikon ajalta 258 sataatuhatta asukasta koti. Yleisimmät tartunnanlähteet ovat tällä hetkellä ulkomaan matkailu, sama talous ja lähipiiri. Ravintolatartunnat ovat puolestaan vähentyneet selvästi viime aikoina.

– Koronatilanne näyttää tasoittuneen, mutta silti tartuntamäärät ovat edelleen korkealla tasolla. Siksi varotoimien noudattaminen on edelleen tärkeää, kunnes kahden rokotuksen osalta rokotuskattavuus on korkeampi, toteaa tiedotteessa tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.

Pääosa Turun tartunnoista todetaan alle 60-vuotiailla, jotka eivät ole ottaneet koronarokotetta tai heillä on saatuna vain yksi rokoteannos.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäisen rokoteannoksen on Turussa saanut tähän mennessä 139 156 turkulaista eli 71 prosenttia. Molemmat rokoteannokset on saanut 82 229 eli 42 prosenttia turkulaisista.

Yli 80-vuotiailla yhden rokotteen rokotuskattavuus on 92,9 prosenttia, 70–79-vuotiailla 95,2 prosenttia, 60–69-vuotiailla 90,5 prosenttia, 50–59-vuotiailla 86,2 prosenttia, 40–49-vuotiailla 79,4 prosenttia, 30–39-vuotiailla 71,6 prosenttia ja 20–29-vuotiailla 71,5 prosenttia. 12–19-vuotiaista rokotteen on ottanut tähän mennessä 52,1 prosenttia.

Molempien koronarokotteiden osalta 55 vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla on jo yli 80 prosentin rokotuskattavuus. Toisia rokotuksia annetaan Turussa tällä hetkellä erityisesti 40–54-vuotiaille.

Turussa on luvassa monia pop up -rokotusvastaanottoja ilman ajanvarausta. Satakunnantie 105:n rokotusvastaanotolla järjestetään pop up -rokotuksia torstaina 26. elokuuta ja perjantaina 27.elokuuta kello 8.45–15.15.

Runosmäen neuvolassa järjestetään 12–29-vuotiaille lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu rokotustapahtuma sunnuntaina 29. elokuuta kello 10–15.

Kirkkotien terveysasemalla annetaan puolestaan turkulaisille ja Turussa asuville opiskelijoiden pop up -rokotuksia keskiviikkona 1. syyskuuta ja torstaina 2. syyskuuta kello 8.45–15.15.

Varissuon terveysasemalla annetaan pop up -rokotuksia keskiviikkona 8. syyskuuta ja torstaina 9.syyskuuta kello 8.45–15.00. Rokotuksia annetaan kaikille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.

Pop up -tapahtumissa annetaan tällä hetkellä ensimmäisiä koronarokoteannoksia. Jonotuksessa on syytä huomioida, että tapahtumaan jonotetaan pääasiassa ulkona, ja rokotuksille tulijat päästetään sisätiloihin vasta, kun tapahtumassa voidaan varmistaa riittävät turvavälit ja koronavarotoimet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi syksyn aikana on tarkoitus järjestää pop up -tapahtumia toista rokotetta hakeville.

Lue myös: Long covid vaivaa jopa 80 prosenttia koronapotilaista: Kiurun mukaan sen ei pitäisi viivästyttää rajoitusten poistumista

Juttua muokattu: Muutettu Turun ilmoittama kaupungin ilmaantuvuusluku 263/100 000/14 vrk vastaamaan THL:n ilmoittamaa tuoreinta Turun ilmaantuvuuslukua 258/100 000/14 vrk.

Pop up -tapahtumien lisäksi rokotusajan voi varata kolmella eri tavalla

Jättämällä yhteystiedot otanrokotteen.turku.fi-sivulle

Varaamalla ajan sähköisesti eTerveyspalveluiden kautta vahvan tunnistautumisen avulla (turku.fi/eterveyspalvelut)

Soittamalla koronarokotuspuhelimeen (p. 02 266 0159, ma-pe klo 8–14)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Funtsaaja
Miksi???
Ei kerrota enää koulualtistuksista????? Haloo Jalonen ja muut "johtajat"!!!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mormor
"Samasta taloudesta", jaaha
Tartunnat tulevat samasta taloudesta - no tietenkin tulevat.
Tartunnanjäljitys ei siis jatka tästä eteenpäin? Eli mistä se virus on siihen talouteen tullut?
Ymmärrän kyllä homman vaivalloisuuden. Tartunnanjäljitykseen on siirretty ja koulutettu paljon väkeä muista töistä, kannattikohan se, jos jäljityksen tulos on: "samasta taloudesta". Sen nyt kai kukin ymmärtää itsekin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: "Samasta taloudesta", jaaha
En ensinnäkään ymmärrä miksi jäljitystä tekevät piti ottaa hoitotyöstä? Tietääkseni heillekin on annettu koulutus tehtävään ja Suomessa on paljon muitakin, joilla on salassapitovelvollisuus. Varmasti työttöminäkin ja eläkkeellä olevia työkykyisiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: "Samasta taloudesta", jaaha
Kaipa jälijttäjät haluttiin ottaa hoitotyöstä, ettei tarvitsisi maksaa lisäpalkkoja lisätyövoimalle!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.