Lounaspaikka

Turun ydinkeskustan opiskelijaruokalassa satsataan vegaaniruokaan

Marttiina Sairanen
Unican Kulman ravintolapäällikkö Julien Boulanger ja vuoropäällikkö Milla Rusi iloitsevat siitä, että niin opiskelijat kuin muutkin asiakkaat ovat löytäneet hyvin kesäkuussa avatun ravintolan.
Unican Kulman ravintolapäällikkö Julien Boulanger ja vuoropäällikkö Milla Rusi iloitsevat siitä, että niin opiskelijat kuin muutkin asiakkaat ovat löytäneet hyvin kesäkuussa avatun ravintolan.

Linnankadun ja Brahenkadun kulmassa sijaitseva liiketila koki kesällä täydellisen ilmeenkohotuksen, kun pitkään tiloissa toimineiden olutkuppiloiden tilalle avautui juhannuksen jälkeen rento ja viihtyisä anniskelukahvila ja ravintola Unican Kulma. Se on ensimmäinen opiskelijaravintola ydinkeskustan alueella.

Paikasta on tullut nopeasti etenkin opiskelijoiden suosima, mutta paikka on avoin kaikille. Opiskelijat syövät Unican Kulmassa edullisesti Kela-tuetun lounaan, ja muillekin asiakkaille kotiruoka kustantaa alle yhdeksän euroa.

– Keskustassa asuu paljon opiskelijoita, ja kyselyn perusteella keskustassa oli tarvetta opiskelijaruokalalle. Korona-aikana opiskelijat eivät ole käyneet niin paljon kampuksella ja sen läheisyydessä olevissa opiskelijaruokaloissa, sanoo ravintolapäällikkö Julien Boulanger.

Moni muukin työskentelee etänä, joten lähellä kotia nautittavalle tai mukaan otettavalle lounaalle on ollut Boulangerin mukaan kysyntää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Meidät on jopa hieman yllättänyt se, miten hyvin paikka on löydetty, ja että heti kesällä lounaita myytiin tavoitemäärä. Tieto on kulkenut hyvin puskaradion ja somen kautta.

Unican Kulma on tavallista opiskelijaruokalaa pienempi ravintola. Sisälle mahtuu ilman koronarajoituksia 65 henkilöä ja terassilla on tilaa 25 henkilölle. Lisäksi alakerrassa sijaitsevat vuokrattavat Kulman klubitilat ja sauna, jotka sopivat hyvin yksityistilaisuuksien viettoon. Klubitilassa voi järjestää enintään 35 hengen tilaisuudet omilla juomilla, ja ruoat voi tilata kätevästi Kulmasta.

Unican kulmassa on tarjolla arkisin buffetlounas, josta voi valita mieluisensa kokonaisuuden keitosta, salaattipöydän antimista sekä lämminruokavaihtoehdoista. Liha-, kala- ja kanaruokien lisäksi päivittäin on tarjolla myös kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Buffesta löytyy myös itse leivottuja sämpylöitä.

– Vegaanisen ruoan kulutus kasvaa jatkuvasti etenkin opiskelijoiden keskuudessa, joten on tärkeää, että sitä on tarjolla joka päivä. Vegaaninen ruoka ja kalaruoat ovatkin selvästi suosituimpia, sanoo vuoropäällikkö Milla Rusi.

Aamuisin saatavilla on aamiainen ja lounaan jälkeen Kulman toasteja ja bowleja. Viikonloppuisin tarjolla on brunssi.

Testipäivänä tarjolla oli kasvislounaaksi paprikariisiä, juurespihvejä ja aiolia, keittolounaaksi soija-kasviskeittoa, paahdettua hapankorppurouhetta ja tillipopcornia sekä kulman lounaaksi yrttilohkoperunoita ja makkarastroganoffia.

Testattavaksi valikoitui runsas annos salaattia, juurespihvejä ja aiolia sekä yrttilohkoperunoita. Kuorineen valmistetut yrttilohkoperunat olivat maistuva ja virkistävän erilainen perunaruoka, ja juurespihveissä oli kivasti purutuntumaa.

Lounas oli kiva nauttia kotoisaksi ja rennoksi oleskelutilaksi sisustetussa ravintolassa, jossa oli ruuhka-aikaankin mukavan rauhallinen tunnelma. Rauhallisempaan aikaan päivästä tila sopisi kutsuvine rottinkituoleineen mainiosti myös etätyöskentelyyn.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juttusarjassa esitellään Turun seudun lounaspaikkoja.


Unican Kulma

Brahenkatu 2, Turku

Lisätiedot: www.unica.fi/ravintolat/Muut/unican-kulma/

Lounas arkisin klo 11–14.30. Hinta opiskelijoille 2,70 euroa, muille 8,90 euroa ja keittolounas 7,50 euroa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Olliros
Kiva paikka .
Työttömänä jäin kaipaamaan omaa hinnoittelua . Jos opiskelija saa ostaa lounaan lähes 1/3 hinnalla normaalista voisi työttömille olla myös oma hinta . Olen työttömänä 40.v työelämän jälkeen . Kiitos koronan . En ole kännissä enkä huonoissa vaatteissa vain työtön .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.