Meripelastus

Runsaasti savuava vene säikäytti Airistolla

Jori Liimatainen

Veneen runsaasti savuava konetila aiheutti sunnuntaina alkuiltapäivästä hälytystilanteen pohjoisella Airistolla. Turun Meripelastusyhdistyksen SMPS Abson saavuttua paikalle tulipaloa ei aluksessa kuitenkaan ollut. Abson tehtäväksi jäi hinata vene kahden matkustajansa kanssa turvaan satamaan.

– Savunmuodostukselle voi olla monenlaisia syitä, esimerkiksi koneesta kuumalle pinnalle valuva neste, toteaa johtokeskusupseeri Lars Saarinen Turun meripelastuskeskuksesta.

Hän painottaa, että merellä tapahtuvat palohälytykset otetaan aina erittän vakavasti.

– Palo voi levitä veneessä räjähdyksenomaisesti. Ohjeistamme näissä tilanteissa odottamaan apua pelastusliivit päällä siltä varalta, että veneestä on paettava nopeasti veteen. Tässä tapauksessa ei onneksi ollut tarvetta siihen.

Saarinen muistuttaa myös, että veneessä on tärkeä olla jauhesammuttimen kaltaiset alkusammutusvälineet.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.