Kalastaminen

Turun kalakunkkua etsitään rennossa katukalastuskilpailussa

Ari-Matti Ruuska

Ensi viikon maanantaina järjestetään Turussa Street fishing -kilpailu, jonka järjestää Suomen Vapaa-ajankalastajat yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa. 26.heinäkuuta järjestettävä tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille ja Turussa alkuillasta kolmen tunnin ajan kello viidestä kahdeksaan kisaillaan Aurajoella Teatterisillan ja Tuomiokirkkosillan välisellä alueella.

Kaksihenkisin joukkuein käytävässä kisassa on yksi sarja, jossa mitataan neljä pisintä kalaa, yksi per laji. Kalojen yhteispituus ratkaisee paremmuuden. Vuonna 2003 tai myöhemmin syntyneet nuoret saavat 5 senttimetriä hyvitystä joukkueensa eduksi. Ilmoittautua rentoon kisaan voi myös paikan päällä. Kisassa saa kalastaa millä tahansa vapakalastusmenetelmällä.

Kilpailuissa palkitaan kolme parasta joukkuetta ja voittajat julistetaan kyseisen kaupungin Kalakunkuiksi 2021. Koko kesän kovimman voittotuloksen kalastaneet nimetään lisäksi syksyllä Vuoden katukalastajiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija Janne Antilan mielestä Turun keskustan parhaimmat kalastuspaikat löytyvät Aurajoelta.

– Siitä saa onkimalla runsaasti ja monipuolisesti saalista, mutta virveliinkin nappaa usein. Keskustan tuntumasta vieheisiin iskevät kuhat ja ahvenet ovat vieläpä olleet keskikooltaan suurempia kuin meren puolella. Siltojen aluset ja vierustat erityisesti ovat olleet antoisia, Antila kertoo tiedotteessa.

Street fishing -kilpailuja on viimeiset kolme vuotta järjestetty yli kymmenessä kaupungissa vuosittain. Antilan mukaan kahtena vuotena kolmesta on kovin kalasaalis tullut juuri Turusta.

Antila muistuttaa, että lähikalastuskohteita löytyy usein jopa aivan kaupunkien ytimestä.

– Vapaa-ajankalastus on nyt nosteessa. Innostus näkyy niin kalastonhoitomaksujen määrässä ja myös ihan konkreettisesti rannoilla. Asiantuntevalle käytännön kalastusopastukselle on kysyntää paitsi lasten ja nuorten, myös aikuisten keskuudessa.

Street fishing eli katukalastus on peräisin Euroopan suurkaupungeista, joissa luonto on kaukana, mutta eräilyinto nousussa.

Pyrkimyksenä on tuoda kalaharrastus osaksi kaupunkiarkea ja saada mukaan uusia harrastajia.

Lisätietoa Street fishing Turku -kilpailusta ja muista tapahtumista on lapsille ja nuorille suunnatulla fisuun.fi-kalastussivustolla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.