Koronarokotukset

Kaarinassa toisen koronarokotteen ajan voi vaihtaa netissä – rokotteen voi ottaa halutessaan jo hieman aiemmin

Riitta Salmi

Kaarinassa toisen koronarokotteen ottava voi vaihtaa aikansa netissä, jos rokotusta mielii otettavaksi jo aiemmin.

THL:n uusimpien ohjeiden mukaan ensimmäisen ja toisen koronarokotuksen välillä täytyy pitää vähintään kahdeksan viikon tauko. Ensimmäisellä rokotuskerralla toisen rokotuksen aika on varattu automaattisesti kahdentoista viikon päähän. Jos toisen rokotuksen haluaa ottaa aikaisemmin, ajan voi vaihtaa netissä.

Aikaa ei tarvitse vaihtaa, jos alkuperäinen aikataulu on sopiva. Aikaa ei voi vaihtaa soittamalla.

Rokotusaikataulua voi siis nopeuttaa vaihtamalla toinen rokotusaika niin, että ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kahdeksan mutta enintään kaksitoista viikkoa.

Ajan voi varata kirjautumalla sähköiseen ajanvaraukseen kaarina.terveytesi.fi.

Rokotusajan siirtäminen onnistuu vain niille päiville, joille rokotteiden saatavuus on voitu vahvistaa ja jolloin on vapaita aikoja.

Jos et onnistu siirtämään rokotusaikaasi, juuri sillä hetkellä ei ole vapaita aikoja. Aikoja ei saa soittamalla.


Näin siirrät toisen rokotteen ajan

Kirjaudu sähköiseen ajanvaraukseen osoitteessa kaarina.terveytesi.fi. Valitse kohta Ajanvaraukset. Valitse rokotuksesi kohdalta Muuta ajanvarausta. Valitse Siirrä aika.

1. Jos näet heti ajanvarauskalenterissa vapaita aikoja (näkyvät vihreinä), varaa sinulle sopiva aika toiseen rokotukseen. Huomioi, että ensimmäisestä rokotuksesta pitää olla vähintään kahdeksan viikkoa.

2. Jos ajanvarauskalenterissa ei ole aikoja (näkyy harmaana), tee näin: Peru sinulle varattu toisen rokotteen aika. Klikkaa Peru ajanvaraus. Varaa uusi aika. Klikkaa Ajanvaraus ja valitse Varaa uusi aika. Klikkaa rokotevalikko auki kohdasta Vastaanottaja. Vai Kuka tahansa?

Teknisistä syistä johtuen valikosta avautuu kaksi eri rokotetta, jotka näkyvät kahteen kertaan: Comirnaty-rokote (yli 16 v.) ja Moderna-rokote (yli 18 v.). Voit valita näistä ikäsi mukaan minkä tahansa, jossa on vapaita aikoja.

Jos missään valikon neljästä eri rokotekohdasta ei ole vapaita aikoja, kokeile jonkin ajan kuluttua uudestaan. Rokotteiden saatavuus vaihtelee.

Huomioi, että ensimmäisestä rokotuksesta pitää olla vähintään kahdeksan viikkoa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.