Lounais-Suomi

Poliisi tehostaa raskaan liikenteen valvontaa – huomio erityisesti kuljettajien tarkkaavaisuudessa

Marttiina Sairanen

Poliisi valvoo raskasta liikennettä ensi viikon maanantaista sunnuntaihin myös Lounais-Suomessa. Valvonnalla pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta.

Lisäksi pyritään torjumaan harmaata taloutta ja kuljetusrikollisuutta.

Valtakunnan laajuisessa valvonnassa kiinnitetään poliisin tiedotteen mukaan erityishuomiota ammattikuljettajien ajon aikaiseen tarkkaavaisuuteen.

– Kuorma-autojen ohella tarkailemme myös linja-autojen kuljettajien ajo- ja lepoaikoja ja esimerkiksi puhelimen käyttöä ajon aikana, kertoo komisario Tuomo Katajisto Lounais-Suomen poliisista.

Tarkkaamattomuutta voi aiheuttaa myös muut esteet näkökentässä. Lisäksi valvontaa kohdennetaan aiemmin havaittuihin epäkohtiin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvon kuntoon.

Viime vuoden heinäkuussa vastaavan valvontaviikon aikana Lounais-Suomessa tarkastettiin noin 240 ajoneuvoa, joista noin 70 löytyi huomautettavaa, Lounais-Suomen poliisi kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.