Koronavirus

Delta-muunnosta jo 80 prosenttia Suomen tutkituista testituloksista

Timo Marttila

Koronavirustartuntojen määrä on kolminkertaistunut kesäkuun puolivälin jälkeen, kertovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos viikoittaisessa koronakatsauksessaan.

Kuten Varsinais-Suomessa, myös muualla maassa tauti leviää nyt sosiaalisesti aktiivisten nuorten aikuisten keskuudessa, esimerkiksi baari- ja juhlailloissa. Kolmannes kaikista viime viikolla todetuista tartunnoista todettiin 20–29-vuotiailla, neljännes 10–19-vuotiailla. Alle 20-vuotiaidenkin ikäryhmässä tartunnat painottuvat täysi-ikäisiin.

Koronaviruksen niin kutsuttu Intian virusmuunnos eli delta-variantti on Venäjälle suuntautuneen kisaturismin myötä kasvattanut asemaansa Suomessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deltan osuus koko maassa oli viime viikolla yli 80 prosenttia tutkituista testituloksista. Varianttityyppi määritellään noin joka viidennestä koronvirusnäytteestä. STM ja THL huomauttavat, että viime viikkoina EM-kisaturistien suuri osuus tyypitetyistä näytteistä voi kuitenkin jonkin verran yliarvioida Delta-muunnoksen osuutta.

Vakavasta tartuntatilanteesta huolimatta sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt kasvaneista tartuntamääristä huolimatta vakaana.

Tulevan viikon ennusteet valtakunnallisten uusien erikoissairaanhoito- ja tehohoitojaksojen lukumääristä ovat kuitenkin nousseet hieman.

Lue myös: Turussa koronatartuntoja saatu myös ulkotiloista – näissä ravintoloissa mahdollisia altistumisia on tapahtunut

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.