Koronavirus

Turun tartuntamäärät kasvaneet – näissä ravintoloissa altistumisia on voinut tapahtua

Jane Iltanen
Turun koronatilanne on huonontunut.
Turun koronatilanne on huonontunut.

Koronatilanne on Turussa kiihtymässä ja ihmisiltä toivotaan vastuullisuutta virukselta suojautumisessa, tiedottaa Turun kaupunki. Turussa todettiin 59 uutta koronatartuntaa viikolla 26. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 42 tapausta 100 000 henkilöä kohden. Tartunnanjäljitysprosentti on 80 prosenttia.

– Turun koronatilanne on huonontunut ja tartuntamäärät kasvaneet. Tartuntoja saadaan esimerkiksi ravintoloissa. Toivomme, että ihmiset muistaisivat edelleen huolehtia turvaväleistä, maskin käytöstä ja käsihygieniasta. Jos tartuntamäärät kasvavat edelleen, vaarana on rajoitusten lisääntyminen, toteaa ylilääkäri Suvi Vainiomäki.

Vainiomäen tietojen mukaan tartuntoja on tullut kahdeksasta ravintolasta. Hän pyytää ihmisiä tarkkailemaan vointiaan, jos he ovat vierailleet faktalaatikossa mainituissa ravintoloissa.

Jalkapallon EM-kisamatkoista Pietariin puolestaan seurasi 23 koronatartuntaa ja 7 jatkotartuntaa Turussa. Matkat Pietariin ja sieltä saadut tartunnat aiheuttivat lukuisia karanteeneja Turussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Matkustamista Pietariin on syytä välttää.

Maskin käyttäminen, käsien peseminen ja turvavälien noudattaminen etenkin sisätiloissa ja ahtailla terasseilla on edelleen tärkeää, todetaan tiedotteessa. Ihmisten toivotaan pysyvän omissa seurueissaan ravintoloissa käydessään.

Sataman matkustajamäärät ovat kymmenkertaistuneet.

– Kesälomat näkyvät laivaliikenteessä. Matkustajamäärät ovat kymmenkertaistuneet keväästä, kertoo asiantuntijalääkäri Jane Marttila.

– Suurimmalla osalla laivamatkustajista on ennakkotodistus, jonka avulla satama-alueelta pääsee nopeasti pois jatkamaan matkaansa.

Ennakkotodistus on joko rokotustodistus, todistus sairastetusta koronavirusinfektiosta tai todistus negatiivisesta koronatestituloksesta.

Jos matkustajalla ei ole ennakkotodistusta, hänen kannattaa kirjautua sähköiseen Finentry-palveluun. Finentry-palvelun kautta koronatestilähetteen saaminen sujuu automaattisesti, rajalle ei tarvitse jäädä näytteenottoon ja matka etenee nopeammin. Finentry-palvelun avulla pystyy myös varaamaan ajan toiseen, 72–120 tunnin kuluttua tehtävään testiin.

Lentomatkustajilla ennakkotodistus on lähes poikkeuksetta olemassa. Sähköinen maahantuloa nopeuttava Finentry-palvelu on myös lentomatkustajien käytössä ja sen laajaa käyttöä suositellaan.

Ensimmäisen rokotusannoksen on Turussa saanut 109 928 turkulaista eli 56,3 prosenttia ja täyden rokotussarjan 41 594 eli 21,3 prosenttia turkulaisista.

Kaupungin mukaan messukeskuksessa rokotetaan täydellä kapasiteetilla koko kesän ajan. Rokotusten sujuvuuden takaamisen vuoksi kaupunki toivoo, ettei saatuja rokotusaikoja muutettaisi.

Lue myös: Varsinais-Suomi siirtymässä takaisin kiihtymisvaiheeseen – ratkaiseva kokous pidetään huomenna

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronavirusaltistumiset

Näissä ravintoloissa on voinut tapahtua altistumisia

Saigon Corner: 27. kesäkuuta kello 15.00–16.00

Ravintola Gustavo: 29. kesäkuuta (tarkkaa aikaa ei tiedossa)

Ravintola Samppalinna: 1. heinäkuuta (tarkkaa aikaa ei tiedossa) ja 3. heinäkuuta kello 00.30–1.30

Jokilaiva Cindy: 1. heinäkuuta (tarkkaa aikaa ei tiedossa)

Jokilaiva Papa Joe: 2. heinäkuuta noin kello 21.00–00.30

Panimoravintola Koulu: 2. heinäkuuta noin kello 20.00–21.00

Ravintola Tintå: 2. heinäkuuta kello 11.30–13.00

Ravintola Fontana: 2. heinäkuuta kello 17.00–18.00

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (20)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Funtsaaja
Subjektiivinen oikeus
Ja niitä ravintoloita ei voida nimetä...MIKSI?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Antsu49
Vast: Subjektiivinen oikeus
Siinähän ne on jutussa nimettyinä, oikein paksummalla präntillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harri Nevala
Vast: Subjektiivinen oikeus
Kyllähän ne oli tuossa lopussa kaikki mainittu
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
PÄIVI SÄINIÖ
Vast: Subjektiivinen oikeus
#luetunymmärtäminen
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kalle
Vast: Subjektiivinen oikeus
Pitääkö siirtyä merkittävästi suurempaan kirjain kokoon jotta näkyy???
Jos vaikka aluksi 2cm korkeisiin kirjaimiin.Vaikka eipä sillä ole mitään väliä jos ei ymmärrä mitä lukee.
Oli ne sit vaikka kilometrin korkeita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Subjektiivinen oikeus
Kovasti nyt Funtsaajaa arvostellaan.
Kannattaa kuitenkin huomata että Funtsaaja kirjoitti juttunsa kello 12:08.
Ja uutisessa puolestaan lukee: "Päivitetty 14:39"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.E
Taas mennään
Tästä koko kevään jatkuneesta pelonsekaisesta viestinnästä jätetään toistuvasti pois rokotteiden merkitys tilanteen "vakavuudelle." Väestötason rokotukset ovat edenneet hienosti ja iso osa väestöstä on jo rokotettu, riskiryhmäläiset kahdesti. Sairaalahoidossa olevista kourallisesta potilaita valtaosa ovat olleet rokottamattomia henkilöitä, jotka eivät itse ole hakeutuneet rokotettavaksi.

Nyt kun rokotekattavuus alkaa olla hyvällä tasolla ja terveydenhuollon kapasiteetti ei ole miltään osin uhattuna tulisi tämä hysteerinen tartuntalukujen kyttääminen ja rajoituksilla uhkaaminen saada loppumaan. Virus tulee kiertämään globaalisti vielä pitkään, joten nyt on aika hyväksyä että etenkin rokottamattomat ihmiset saattavat taudin sairastaa ennemmin tai myöhemmin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TJii
Vast: Taas mennään
Mihin mennään? Toisaalla TYKS:ne ylilääkäri Pietilä varoitti Britanniaan verraten, että tartunnat voivat räjähtää kasvuun ja sairaalapaikat täyttyä, koska henkilöstötilanne on vaikea. Israelissa 60 % saanut kaksi rokotetta ja silti deltavariantin takia altistumisen pitää mennä karanteeniin. On parempi luottaa oman alan asiantuntijoihin ja viranomaisiin kuin tämän palstan kirjoittajiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Horsma
Vast: Taas mennään
Yskä lähtee yskimällä jne, turhaa hysterian lietsomista. Rajoille pakkotestit, ei luulisi olevan vaikea toteuttaa, tauti on tullut maahan ulkomailta ja tulee edelleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juha
Vast: Taas mennään
Juuri näin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuomio
Vast: Taas mennään
Ilman rokotuksia on suomessa reilussa vuodessa noin 100 000 tartuntaa ja kaikki rokottamattomat siis sairastuvat koronaan ennemmin tai myöhemmin eli tuolla sairastumismääräällä/suhteella rokottamattomana saatan sairastaa 5,5 miljoonan ihmisen suomessa koronan seuraavan 55 vuoden aikana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kalle
Vast: Taas mennään
Mutta minkälainen virus? Eikä se rokotekattavuus nyt niin hyvällä tolalla ole että henkseitä kannattais
paukutella.Aika näyttää,mutta pahaa pelkään että takapakkia tulee.Siinä kohtaa kun 5,5miljoonaisesta
Suomalaisesta 99,9% on saanut pari piikkiä niin asia on hoidettu. Mitä tähän perkeleen koronaan tulee
niin asioita ajatellaan varmaan toisella tavalla.Ja kaikkia asioita.UGH,olen puhunut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TJii
Tartuntoja ravintoloista?
Voiko se olla mahdollista, ovathan mm. Jethro Rostedt ja MaRan Timo Lappi ilmoittaneet, ettei ravintoloista tule tartuntoja. Ne saadaan kotona!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Tartuntoja ravintoloista?
TJii: Onhan tuo tavallaan totta mitä väittävät ettei ravintoloista tule tartuntoja.
Eivät nuo valopäät vaan huomaa tai halua mainita että mitä tapahtuu sitten kun koronaa tartuttava asiakas saapuu paikalle muiden joukkoon. Bisnes on tärkeämpää saada kuntoon.
Eduskunnassakin puhutaan muunneltua totuutta miksei siis tässäkin.
TV-mainoksesta: Tämä paistinpannu toimii kaikilla liesityypeillä paitsi ....

Nyt kun Jethro Rostedt on mainittu niin onko tietoa 100.000 € ja yökerhon kehittäminen.
Onko tapahtunut mitään mainittavaa asian tiimoilta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Tartuntoja ravintoloista?
@TJii
" mm. Jethro Rostedt ja MaRan Timo Lappi ilmoittaneet, ettei ravintoloista tule tartuntoja.."

No jos epidemologian erikoislääkäri, tri Jethro Rostedt on näin kertonut, on meidän maallikoiden vain uskottava häntä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Åboriginaali
Onneksi ketjupaikoissa ei virus tartu
Mielenkiintoista kyllä, yksityisten ravintoloiden nimet löytyvät aina näihin uutisiin, ketjujen paikkojen nimiä ei koskaan.

Hölmömpi pitäisi tälläistä uutisointia tarkoitushakuisena. Onneksi mistään sellaisesta ei kertakaikkiaan voi olla kyse. Ei meillä Suomessa, saati Turuus.

Lisää