Aseet

Tulli takavarikoinut noin sata luvatonta asetta – yksi rikoskokonaisuuden suurimmista paljastamistoimista tehtiin Turussa

Tulli takavarikoi kaasuaseita niiden maahantuontiin liittyvän kotietsinnän yhteydessä.
Tulli takavarikoi kaasuaseita niiden maahantuontiin liittyvän kotietsinnän yhteydessä.

Tulli tarkasti heinäkuussa 2020 Turussa pikarahtiyrityksen tiloissa ulkomailta saapuneen postilähetyksen, joka sisälsi kaasusumuttimen, nyrkkiraudan sekä kaksi ampuma-asetta. Ampuma-aseet olivat tyypiltään kaasuaseita. Kävi ilmi, että samalta lähettäjältä oli saapunut Suomeen aiemmin useita eri lähetyksiä, jotka olivat päätyneet vastaanottajiensa haltuun. Lisäksi selvisi, että samalta lähettäjältä oli saapumassa useita muita lähetyksiä Suomeen. Aseita on lähetetty muista EU-maista, kuten Tšekistä.

Sittemmin Tulli on onnistunut takavarikoimaan vuosina 2020 ja 2021 yhteensä noin sata laittomasti maahantuotua kaasuasetta tai niin kutsuttua starttipistoolia. Aseet ovat löytyneet kymmenistä ulkomailta saapuneista eri puolelle Suomea osoitetuista lähetyksistä sekä esitutkintojen yhteydessä suoritetuissa kotietsinnöissä. Aseiden haltijoilla ei ole ollut hallussapitolupia aseisiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Tullin ulkomaanpostilähetyksistä takavarikoimia kaasuaseita.
Tullin ulkomaanpostilähetyksistä takavarikoimia kaasuaseita.

Yksi rikoskokonaisuuden suurimmista paljastamistoimista tehtiin Turussa, jossa Tulli takavarikoi parikymppisen miehen hallusta kotietsinnän yhteydessä 12 luvatonta kaasuasetta. Esitutkinnan aikana selvisi, että mies oli ehtinyt Tullin takavarikoimien aseiden lisäksi maahantuoda ja levittää edelleen 27 kaasuasetta. Mies oli myynyt aseet pitkälti Tor-verkon välityksellä hänelle ennestään tuntemattomille henkilöille. Miestä epäillään asiassa törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Tulli teki toisen merkittävän löydön Turun seudulla yksittäisen kaasuaseen maahantuontiin liittyvän esitutkinnan aikana, kun kotietsinnän yhteydessä rikoksesta epäillyn kiinteistöltä paljastui parinkymmenen kannabiskasvin kasvattamon lisäksi verstas, jossa kaasuaseita oli muunnettu toimiviksi luotiaseiksi. Tällaiset muunnetut kaasuaseet toimivat tavallisen ampuma-aseen lailla ja ovat Tullin mukaan hengenvaarallisia.

Kotietsinnän yhteydessä Tulli takavarikoi yhteensä yli tuhat patruunaa, yli kymmenen kaasuasetta sekä kymmeniä aseen osia. Rikoksesta epäillyllä ei ollut hallussapitolupia takavarikoituihin esineisiin. Miestä epäillään asiassa muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta sekä huumausainerikoksesta.

Tullin ulkomaanpostilähetyksestä takavarikoima kaasuase.
Tullin ulkomaanpostilähetyksestä takavarikoima kaasuase.

Tulliylitarkastaja, tutkinnanjohtaja Kimmo Kaunisto sanoo, että normaalisti Turussa paljastuu luvattomien ampuma-aseiden maahantuontitapauksia vuosittain vain noin viisi. Siihen verrattuna viimeisen vuoden määrä kuulostaa hurjalta. Kaunisto kuitenkin sanoo, että asiassa on myös hyviä puolia.

– Nyt kun aseita on paljastunut niin paljon, tuonnin epäillään vähentyneen.

Kun aseita lähettävät ja tilaavat tietävät, että suuria määriä jää Tullin haaviin, maahantuonti ei enää kuulostaa niin houkuttelevalta, arvelee Kaunisto.

Useimmilla vastaanottajilla ei ole ollut mitään järkevää syytä aseiden hankkimiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pääsääntöisesti näissä paljastetuissa maahantuontitapauksissa Tulli epäilee olleen kyse pahasta tarkoituksesta, eikä esimerkiksi koriste-esineeksi hankkimisesta.

Tulli muistuttaa, että kaasuaseiden ja lähtökohtaisesti myös niin kutsuttujen starttipistoolien maahantuonti ja hallussapito vaativat ampuma-aselain mukaisen luvan. Maahantuonti vaatii lisäksi erillisen suostumuksen poliisilta.

Tulli on tehnyt asiassa kansainvälistä yhteistyötä muun muassa Tšekin tasavallan kanssa. Yhteistyön ansiosta on onnistuttu paljastamaan myös kymmeniä aikaisempia Suomeen tuotujen ampuma-aseiden luvattomia maahantuontitapauksia.

Tulli on tutkinut rikoskokonaisuuteen liittyviä asioita törkeinä ampuma-aserikoksina ja ampuma-aserikoksina. Osa asioista on esitutkintavaiheessa tai syyteharkinnassa, osa on jo käsitelty tuomioistuimissa.

Tulli takavarikoi patruunoita kaasuaseiden maahantuontiin liittyvän kotietsinnän yhteydessä.
Tulli takavarikoi patruunoita kaasuaseiden maahantuontiin liittyvän kotietsinnän yhteydessä.

Päivitetty 7.7.2021 kello 14.06: Täydennetty juttua tulliylitarkastajan kommenteilla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Entäs jos..
Luvallisen aseen hankkiminen on tehty maassamme todella vaikeaksi. Monelta harrastajalta jää ase siksi hankkimatta joten on ymmärrettävää, että pimeä ase on silloin vaihtoehto. Tämä johtaa epäkohtiin, mm ei ole enää tiedossa kenellä on aseita, pimeää asetta uskoakseni myös usein pidetään mukana muuallakin kuin ampumaharjoituksessa koska pelkoa lupien menettämisestä ei ole. Mielestäni aselupakäytäntö pitäisi pikaisesti uudistaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Entäs jos..
Suomessa käsiaseita saisi vissiin olla vaan poliisilla. Artikkelista päätellen on takavarikoitu paukku- ja kaasupatruunoille tarkoitettuja oikeiden pistoolien kopioiksi tehtyjä aseita. Näitähän myydään esim. Saksassa vapaasti 18 vuotta täyttäneille . ("Schreckwaffe" eli pelotteluase) . Revitään tästä - on hienoa, että tullimme on valppaana! Noiden aseiden muuttaminen kovia patruunoita ampuviksi on toki teknisesti varmaan mahdollista, mutta mahtavatko rakenteet kestää?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Entäs jos..
Huomattavan vapaata aseiden myyntiä ja ostamista on kokeiltu käytännössä mm. USA:ssa. Tulokset eivät ole olleet kehuttavia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.