Saaristo

Saaristossa Nauvon edustalla järjestetään reittiajot – aiheuttaa häiriöitä muulle vesiliikenteelle

Tatu Lertola
Reittiajoon osallistuminen tapahtuman aikana on kiellettyä muilta kuin reittiajoon ilmoittautuneilta venekunnilta ja vesijeteiltä. Arkistokuva Nauvon vierasvenesatamasta elokuulta 2017.

Nauvon vierasvenesatamassa järjestetään Saaristo Poker Run -tapahtuma lauantaina 3. heinäkuuta. Reittiajo ajetaan virallisia väyliä pitkin Nauvosta Stormälön kautta Teersaloon kello 11.45–13.

Veneet ajavat Teersalosta Verkanin kautta takaisin Nauvoon kello 14.45–16. Tapahtuman järjestäjät toivovat muita vesillä liikkujia ja yleisöveneitä seuraamaan veneitä väylien ulkopuolella riittävän turvaetäisyyden päästä.

Myöskään Nauvon vierasvenesataman päiväpaikat eivät ole käytössä 2.–4. heinäkuuta. Nauvon eteläsatamasta löytyy päiväpaikkoja tapahtuman aikana. Teersalon Wanhan Salakuljettajan vierasvenesataman laituripaikat ovat varattu reittiajoon osallistuville veneille lauantaina kello 12–15.

Reitin varrella lentää iso helikopteri.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Rainer Kryssi
Häiriköitä julkisilla väylillä
Kukaan kaupallisen tapahtuman järjestäjä ei voi vallata julkista väylää omiin tarkoituksiinsa. Kuvittelevatko järjestäjät etteivät ihmiset enää muista Hangon Poker Runissa viime vuonna tapahtunutta onnettomuutta, jossa sivullinen kuoli ja toinen loukkantui? Rahat vaan kiiluvat heillä silmissä.
Noita häiriköitä kuulee ihan liikaa mökillä. Tyynellä ilmalla ääni kuuluu jo 30 min ennen ja 60 min jälkeen. Kun tuollainen ajaa ohi 200 m päästä, niin lapset laittavat hädissään kädet korville ja terävä melu täristää ikkunoita.
Veneilyynkin pitäisi saada jonkinlaiset desibelirajat. Lähellä asuvat sekä ko. veneen lähellä veneilevät (ohitettavat) altistuvat hetkellisesti 100-120 dB melulle (kuulosuojainraja 85 dB).
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.