Naantali jalostamon jälkeen

Naantalin Nesteen jalostamoalueen kehitystoiminta on käynnistynyt – kehittämisyhtiö Green Industry Park on perustettu

Lennart Holmberg
Naantalin Nesteen jalostamoaluetta halutaan kehittää bio- ja kiertotalouden teollisuuden keskittymäksi.
Naantalin Nesteen jalostamoaluetta halutaan kehittää bio- ja kiertotalouden teollisuuden keskittymäksi.

Naantalin Nesteen jalostamoalueen kehittämisyhtiö Green Industry Park on perustettu. Osakeyhtiömuotoisen yhtiön perustamiskokous pidettiin Naantalissa 1.6.2021. Sen tarkoituksena on selvittää alueen mahdollisuuksia sekä kehittää aluetta bio- ja kiertotalouden teollisuuden keskittymäksi. Kehittämistyötä tehdään elinkeinoministeri Mika Lintilän asettaman selvityshenkilön Panu Routilan selvitystyön pohjalta. Yhtiötä ovat perustamassa Naantalin ja Raision kaupungit, Turku Science Park Oy sekä Fortum Oy. Yhtiötä rahoittavat Neste Oyj ja Sitra.

Yhtiön perustamiskokouksessa hallitukseen valittiin seitsemän jäsentä. Puheenjohtajana toimii Panu Routila ja varapuheenjohtajana Janne Virtanen. Lisäksi hallituksessa ovat Niko Kyynäräinen Turku Science Park Oy:stä, Lassi Rosala Naantalin kaupungilta, Eero Vainio Raision kaupungilta, Jyri Arponen Sitrasta sekä Tero Svinhufvud Fortumilta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Jalostamon alueella on erinomaiset mahdollisuudet kasvaa kansainväliseksi kestävän teollisuuden puistoksi. Varsinais-Suomessa on merkittävien yritysten ja yliopistojen muodostamia ekosysteemejä, osaavaa työvoimaa ja jalostamon alueella muun muassa kemikaalien käsittelyn mahdollistamaa infraa ja kaava, joten tässä on aineksia myös huippututkimukselle ja kestävien ratkaisujen pilotoinneille ja innovoinnille, Jyri Arponen Sitrasta sanoo Naantalin kaupungin tiedotteessa.

Kehitysyhtiön 7.6. pidetyssä ensimmäisessä kokouksessa hallitus valitsi yhtiön toimitusjohtajaksi Linda Fröberg-Niemen. Fröberg-Niemi on koulutukseltaan kemianalan tohtori Åbo Akademista ja hän on toiminut vuodesta 2011 lähtien Turun seudun yritys- ja innovaatiopalveluissa yritysten biotalous, kiertotalous ja cleantech -kehittämistehtävissä.

Lue myös:

Kesän kotiseutuelämys – Nesteen jalostamon 60-vuotinen tarina Raisiossa

Naantalin Neste ja seudullinen rakennemuutos

Naantalin jalostamon sulkeva Neste teki liikevoittoa yli 1400 miljoonaa

Neste valitsi Rotterdamin uuden jalostamon sijaintipaikaksi – kokonaiskustannukset liian suuret Porvoossa

Neste virtaa pois Suomesta – polttoainejalostajan investoinnit suuntautuvat ulkomaille

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.