Tietyöt

Päällystystyöt hidastavat liikennettä ensi viikolla muun muassa ykköstiellä sekä Säkylässä

Anne Savolainen

Päällystystyöt haittaavat liikennettä ensi viikolla maantiellä 12697 eli Säkylän Vankilantiellä, usealla kohteella E18 moottoritiellä Raadelman ja Skarppakullan välillä sekä valtatiellä 9 Loimaan ja Metsämaan välillä.

Vankilantien päällystystyöt tehdään Karhian ja Vuorenmaan välillä. Kapea tie joudutaan sulkemaan läpikulkevalta liikenteeltä päällystystyön takia tiistaina yhden päivän ajaksi.

Moottoritiellä Kaarinan Raadelman ja Turun Skarppakullan välillä tehtävät asfalttitystyöt jatkuvat kesäkuun loppuun asti. Tie on päällystettävällä kohteella nelikaistainen. Päällystystöitä tehdään vain toisella ajoradalla ja toinen kaista on koko ajan liikenteen käytössä. Työmaan kohdalla on myös alennettu nopeusrajoitusta. Päällystystyöt tehdään ilta- ja yöaikaan. Tielläliikkujien on syytä varautua liikenteen hidastumiseen tietyömaan läheisyydessä sekä liikenteen hetkelliseen pysäyttämiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maantiellä 2443 eli Ulvilan Yhdystiellä sekä Säkylän Karhian maantiellä 12695 tehtävät työt saadaan valmiiksi viikon kuluessa. Päällystystyöt jatkuvat kantatiellä 41 Oripään ja Virttaan välillä sekä alkavat maantien 12679 kevyen liikenteen väylällä Euran keskustassa. Kevyen liikenteen väylän valmistuttua päällystetään kyseistä maantietä.

Maantie 12697 eli Vankilantie Säkylässä päällystetään uudelleen välillä Karhian ja Vuorenmaan välillä. Tie suljetaan läpikulkevalta liikenteeltä tiistaina kello 6.00–20.00 Kakkurinsuon koivukujanteen kohdalla. Toimenpiteellä halutaan varmistaa sekä ohikulkevan liikenteen että työntekijöiden turvallisuus poikkeuksellisen kapealla tienkohdalla. Käytössä on kiertotie reitillä Karhia – Kankaanpää – Myllykylä – Vuorenmaa. Seuraavana päivänä päällystystyöt jatkuvat samalla tiellä, mutta tie on muutoin leveämpi, joten turvallinen liikennöinti on taas mahdollista.

Näillä kohteilla tie on päällystettävällä osuudella kaksikaistainen ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Töitä tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Paikalla on liikenteenohjaus.

Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitus ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta kun tiemerkinnät on maalattu päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.