Rakentaminen

Kaarinaan lisää asumisoikeusasuntoja

Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy
Havainnekuva tulevista rivitaloista.
Havainnekuva tulevista rivitaloista.

Herrasniityn alueelle Kaarinan Piispanristille on tulossa asumisoikeusasuntoja. Uusia asumisoikeusasuntoja tulee 29, ja ne sijaitsevat rivitaloissa osoitteissa Herrasniitynkatu 6 ja 8. Asunnot rakennuttaa TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy.

Rakennustyöt ovat jo alkaneet, ja asuntoihin voi hakea asukkaaksi. Ensimmäinen hakuaika asumisoikeusasuntoihin jatkuu 21. kesäkuuta saakka, jonka jälkeen jäljelle mahdollisesti jääviin asuntoihin on jatkuva haku. Asuntojen arvioidaan valmistuvan toukokuussa 2022.

Rakennuskohteen urakoitsijana toimii Hartela Länsi-Suomi Oy, ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy.

Rivitaloihin tulee kaksioita (50–56,5 m²), kolmioita (69,5–80 m²), neliöitä (80–89 m²) sekä viisiöitä (95 m²). Osa asunnoista on yhdessä ja osa kahdessa tasossa.

– Asunnot valmistuvat rauhalliselle paikalle, uudehkolle pientalovoittoiselle asuinalueelle. Kaarinan keskustaan on matkaa reilu kaksi kilometriä, ja Turun keskustaankin ajaa vain noin 15 minuutissa. Lähin päiväkoti on saman kadun varrella, ja Piispanlähteen koulu sekä päiväkoti sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä, toteaa tiedotteessa myyntineuvottelija Ida Pajamäki TA-Yhtiöistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asumisoikeusasunnon hakemista varten tarvitaan järjestysnumero, joka haetaan kunnalta. Kaarinan kaupungin järjestysnumeron voi hakea sähköisesti verkossa. Vaihtoehtoisesti järjestysnumerohakemuksen voi käydä tekemässä palvelupiste Fiskarissa osoitteessa Lautakunnankatu 1.

Järjestysnumeron hakemisen jälkeen tehdään asuntohakemus asuntoa tarjoavalle yritykselle, kyseisessä tapauksessa TA-Asumisoikeus Oy:lle. Järjestysnumero ilmaisee hakijan aseman samasta asunnosta kiinnostuneiden joukossa siten, että pienin numero on etusijalla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.