Yt-neuvottelut

Tulkkikoulutusta Helsinkiin siirtävä Diak käynnistää yt-neuvottelut

Jari Laurikko
Turun kampuksen toimintaa ollaan siirtämässä Helsinkiin. Kampus on Diakin yksiköistä kaikkein pienin.
Turun kampuksen toimintaa ollaan siirtämässä Helsinkiin. Kampus on Diakin yksiköistä kaikkein pienin.

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluiden piirissä on koko Diakin henkilöstö eli 249 henkilöä.

Korkeakoulu mainitsee tiedotteessaan neuvottelujen syyksi kampusrakenteensa ja toimintojensa uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt. Syyt ovat myös taloudellisia ja tuotannollisia.

Diakin mukaan ensisijaisena tavoitteena ei ole työvoiman vähentäminen, vaan toiminnan uudelleenorganisoiminen ja pitkän aikavälin taloudelliset hyödyt.

Tiedotteen mukaan Diakin valtionrahoitus kiristyy tulevina vuosina. Vähenevä rahoitus painostaa laadukkaiden toimintaedellytysten turvaamiseen myös tulevaisuudessa.

– Nykyisen kampusrakenteen arvioinnilla ja rakenteen mahdollisilla muutoksilla varaudutaan tulevaan. Harkitsemme kampusrakenteen muuttamista ja toiminnan uudelleen organisoimista siten, että kampusten lukumäärää vähennetään nykyisestä, kertoo Diakin toimitusjohtaja ja rehtori Elina Juntunen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Diak on myös todennäköisesti lopettamassa Turun kampuksensa. Nykyisellään Diakilla on Turun lisäksi neljä kampusta Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä ja Porissa. Turun kampus on laitoksista pienin.

Kampuksella annetaan viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen koulutusta, ja siellä opiskelee yhteensä reilu sata opiskelijaa. Työntekijöiden määrä on vajaa parikymmentä. Suunnitteilla on tulkkikoulutuksen siirtäminen Helsinkiin, jossa sijaitsee Diakin suurin toimipiste.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.