Koronarokotukset

40 vuotta täyttäneet voivat varata Raumalla ajan koronarokotukseen perjantaista alkaen

Jane Iltanen

Yli 40-vuotiaiden koronarokotusajat ovat varattavissa Raumalla netissä 4. kesäkuuta alkaen. Ajan voi varata viikolle 23 kello 14 alkaen osoitteessa rauma.terveytesi.fi. Vaikka ajat avautuvat uudelle ikäryhmälle, niin myös sitä vanhempien rokotukset jatkuvat.

Netin kautta ajan voivat varata myös sekä ensimmäiseen että toiseen riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, jotka ovat täyttäneet jo 40 vuotta. Sähköinen ajanvaraus vaatii vahvan tunnistautumisen. Ne, jotka eivät ole täyttäneet tänä vuonna vielä 40 vuotta, varaavat ajan puhelimitse. Rokotusaikoja voi varata numerosta 044 403 2687 lauantaina 5. kesäkuuta kello 8–15 niin kauan kuin aikoja riittää. Mikäli puheluun ei vastata, voi jättää takaisinsoittopyynnön.

Raumalla 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat halutessaan vaihtaa toisena annoksena annettavan Astra Zenecan eri rokotteeseen, mutta vaihdosta on ilmoitettava ennen toista rokotuspäivää puhelimitse numeroon 044 403 2625 arkisin klo 8–9.30.

Rokotuksia annetaan Raumalla ensi viikolla Kauppiksen liikuntasalissa osoitteessa Satamakatu 26 ja terveyskeskuksessa osoitteessa Steniuksenkatu 2.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.