Lounaspaikka

Lounasta jokinäkymillä Telakkarannassa

Lennart Holmberg
– Toivottavasti voimme pian olla joka päivä auki ja näin myös lounasta tarjotaan kaikkina arkipäivinä, ravintolapäällikkö Sonja Ivanoff sanoo.
– Toivottavasti voimme pian olla joka päivä auki ja näin myös lounasta tarjotaan kaikkina arkipäivinä, ravintolapäällikkö Sonja Ivanoff sanoo.

Ravintola Crane 22 avautui Aurajokirantaan viime marraskuussa.

– Ravintola ei ole vielä missään vaiheessa päässyt toimimaan normaaleilla aukioloajoilla ja täydellä kapasiteetilla. Odotamme innolla ensimmäistä kesäämme, kertoo ravintolapäällikkö Sonja Ivanoff.

Ravintola on pyörinyt toistaiseksi pienellä henkilökunnalla, mutta uudet tuulet puhaltavat kesän lähestyessä. Ravintolassa aloittanut uusi keittiömestari Alenxander Emelianov tuo mukanaan uutta myös ruokalistaan. Mitä uusia annoksia listaan tulee, sitä Emelianov ei vielä paljasta.

– Minulla on tapana sanoa, että ruoanlaitoissa ei ole sääntöjä. Tärkeintä on tehdä hyvää ruokaa ja ruokkia toistemme luovuutta keittiössä. Pyrin saamaan ravintolaan hyvän meiningin, mikä näkyy myös asiakkaille. Kun töissä on kivaa, ruokakin maistuu paremmalle, Emelianov sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alenxander Emelianov on työskennellyt pitkään ravintola-alalla. Hän on muun muassa työskennellyt Matti Jämsenin kanssa, laittanut tasokasta ruokaa tunturin huipulla ja kokannut sotalaivalla.

– Urani alkuvaiheessa seikkailin Turun jokirannan ravintolamaailmassa ja nyt on hyvä palata tutun joen äärelle, Emelianov toteaa.

Ravintolan keskiössä on argentiinalainen hiiligrilli. Menusta löytyy muun muassa puuhiiligrillattu black angus entrecôtea ja avotulella grillattua merilohta.

– Jokirannassa on jo useita skandinaavisia paikkoja ja halusimme tuoda tarjontaa jotakin erilaista. Hiiligrillin tuoksu on valloittava, Sonja Ivanoff sanoo.

Huhtikuusta lähtien ravintolasta on saanut myös lounasta keskiviikosta perjantaihin. Lounasmenussa on valittavana alku- ja pääruoka sekä jälkiruoka. Lounasmenu pysyy samana viikon ajan.

Vierailupäivänä alkuruokavaihtoehtoina oli falafelsalaatti sekä vichyssoise eli peruna-purjokeitto. Alkuruoka on mahdollista saada myös pääruokana.

Pääruokina oli paahdettua kampelaa, hernepyreetä, grillattua fenkolia ja kastike ruskistetusta voista. Toisena vaihtoehtona oli grillattua maissikanan rintaa, yrttipolentaa, pikkelöityä maissia, säilöttyä sitruunaa ja grillatulla sitruunalla maustettua punaviinikastiketta.

Jälkiruokana oli tilattavissa kardemummamousea tai Cranen jäätelöä.

Ruokaa odotellessa pöytään tuotiin maukasta leipää ja annoksien valmistumista voi seurata ravintolan avokeittiöstä.

Maisteltavaksi valikoitui paahdettu kampela, joka osoittautui oivaksi valinnaksi. Annos oli todella kaunis ja kampela oli herkullista. Hernepyree ja fenkoli sopivat kalan kanssa loistavasti ja kastike kruunasi annoksen.

Lounasseuralaiseni söi falafelsalaatin pääruoan kokoisena ja kehui salaattia raikkaaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lounas tyylikkäässä ympäristössä ja lautastarjoilu pöytiin luo lounashetkestä mukavan kiireettömän ja tuo luksusta työpäivän keskelle.

Lennart Holmberg
Paahdettua kampelaa, hernepyreetä, grillattua fenkolia ja kastike ruskistetusta voista.
Paahdettua kampelaa, hernepyreetä, grillattua fenkolia ja kastike ruskistetusta voista.

Crane 22 -ravintola sijaitsee historiallisessa miljöössä Telakkarannassa. Rakennus on toteutettu osittain Wärtsilän entiseen pumppaamorakennukseen suojellun satamanosturin alle. Nosturi näkyy upeasti ravintolan lasikatosta. Terassin ja isojen ikkunoiden myötä jokinäkymä on vahvasti läsnä.

Ravintolan sisätiloissa on 60 asiakaspaikkaa ja katetuilla terasseilla 50 paikkaa. Kiinteiden terassien lisäksi kesäaikaan ravintolaa ympäröiville asfalttialueille tulee 150 asiakaspaikkaa lisää.

Lounasaikaan ravintolassa on reilusti väkeä ja Ivanoff kertoo ala carte -menun houkuttelevan ihmisiä ravintolaan myöhemmin iltapäivällä.

– Mukavasti käy väkeä, mutta monelle olemme vielä tuntematon paikka. Puolet asiakkaista on ensikertalaisia. Toivottavasti voimme pian olla joka päivä auki ja näin myös lounasta tarjotaan kaikkina arkipäivinä, Sonja Ivanoff sanoo.

Juttusarjassa esitellään Turun seudun lounaspaikkoja.


Crane 22

Osoite Itäinen Rantakatu 77, Turku

Lounas keskiviikosta perjantaihin kello 11–14.

Lounashinnat: Alkuruoka 7,50e–13,50e riippuen ottaako annoksen alkuruokana vai pääruokana, pääruoka 14,60–15,20 euroa ja jälkiruoka 6–9 euroa.

Lounaslista löytyy osoitteesta www.crane22.fi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.