Liikennehäiriöt

Muurlan ja Lohjan välisellä moottoritiellä poikkeusjärjestelyjä – suljetaan osittain

Muurlan ja Suomusjärven välinen tieosuus valtatiellä 1 suljetaan kuudeksi tunniksi ensi maanantaina.
Muurlan ja Suomusjärven välinen tieosuus valtatiellä 1 suljetaan kuudeksi tunniksi ensi maanantaina.

Valtatie 1:n Muurlan ja Lohjan välisen tieosuuden tunneleita tarkastetaan toukokuun lopulla. Tie on osittain suljettu ensi viikon maanantain ja keskiviikon välisenä aikana. Määräaikaistarkastusten ajaksi tieosuuden liikenne ohjataan kahdessa osassa maantien 110 kautta kulkevalle kiertoreitille. Tarkastukset haittaavat moottoritien liikennettä sekä lisäävät liikennemääriä maantiellä 110. Tienkäyttäjiä kehotetaan varaamaan riittävästi matka-aikaa ja noudattamaan varovaisuutta.

Muurlan ja Suomusjärven välinen tieosuus suljetaan kymmeneksi tunniksi ensi maanantaina 24. toukokuuta kello 9–19 välisenä aikana. Turun suunnasta Helsinkiin ajava liikenne ohjataan Muurlan eritasoliittymästä kiertoreitille. Helsingin suunnasta Turkuun ajava liikenne ohjataan Suomusjärven liittymästä samalle tielle. Liikenne kiertoreitiltä ohjataan takaisin moottoritielle samojen liittymien kautta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sammatin ja Karnaisten välinen tieosuus suljetaan vajaaksi vuorokaudeksi tiistaista 25. toukokuuta klo 6 alkaen keskiviikkoon 26. toukokuuta klo 2 asti. Moottoritie on suljettuna Sammatin eritasoliittymän ja Karnaisten eritasoliittymän välillä. Tieosuus avataan liikenteelle välittömästi tarkastuksien päätyttyä. Helsingin suunnasta Turkuun ajava liikenne ohjataan Hevoskallion liittymästä sekä Muijalan liittymästä maantielle 110. Turun suunnasta Helsinkiin ajava liikenne ohjataan kiertoreitille Sammatin liittymästä. Liikenne ohjataan takaisin moottoritielle myös kyseisten liittymien kautta. Kiertotielle on järjestetty kiertotieopastus.

Määräaikaistarkastus ja vuosihuollot aiheuttavat rajoituksia erikoiskuljetuksille, koska leveät kuljetukset eivät mahdu kohtaamaan tunnelissa. Moottoritien maantietunnelien säännöllisillä tarkastuksilla pyritään varmistamaan maantietunneleiden turvallisuus. Väyläviraston tarkastusyksikkö tekee määräaikaistarkastuksen joka kuudes vuosi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.