Vappu

Lounais-Suomen poliisi: Vappuaatto tasaisen kiireinen – jokirantaan kerääntyi enimmillään noin 3 000 juhlijaa

Jori Liimatainen

Lounais-Suomen poliisi kertoo vappuaaton olleen tasaisen kiireinen, mutta yleisesti ottaen ilta ja yö sujuivat rauhallisesti. Poliisin mukaan nuoret juhlivat vappua maltillisesti, eivätkä kokoontuneet isoin joukoin keskustoihin tai puistoihin. Puolenyön jälkeen kotihälytys-, häiriökäyttäytymis-, ja pahoinpitelytehtävät kuitenkin lisääntyivät koko alueella. Poliisin perustehtäviä oli tasaisesti aamuun asti pitkin Lounais-Suomea ja Satakuntaa.

Porissa ilmoitettiin hätäkeskukseen tajuttomista 20–30-vuotiaista nuorista. Joukko oli samassa paikassa viettämässä vappua ja nauttinut nestemäistä huumausainetta, joka poliisin mukaan on todennäköisesti lakkaa.

Kolme nuorta kuljetettiin sairaalaan. Poliisi tutkii tapausta eikä tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Voimassa olevista kokoontumisrajoituksista ja suosituksista johtuen ihmisiä oli liikkeellä silminnähden vähemmän kuin normaalisti vappuna. Alkuillasta väki Turussa kerääntyi Aurajoen rantaan, ja tällöin myös viranomaisten suositukset turvaetäisyyksistä unohtuivat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Poliisin arvion mukaan jokirannassa oli enimmillään noin 3 000 ihmistä. Häiriöitä oli, mutta poliisi pystyi puuttumaan niihin usein heti alkuvaiheessa, sanoo komisario Reijo Pennanen tiedotteessa.

Vappuaattoillan ja yön aikana Lounais-Suomen poliisilla oli yhteensä 362 tehtävää. Käytännössä se tarkoittaa, että eri puolilla Lounais-Suomessa poliisin apua tarvittiin joka toinen minuutti.

Tehtävämäärä oli lähes sama kuin vuosi sitten, jolloin vappuaattoa myöskin vietettiin koronatunnelmissa. Sekä Lounais-Suomessa että Satakunnassa tehtävämäärät nousivat hieman viime vuodesta.

Kotihälytyksiä Varsinais-Suomessa oli vappuaattoyönä yhteensä 62, mikä on noin neljänneksen enemmän kuin viime vuonna. Satakunnassa kotihälytyksiä kirjattiin 18, mikä vastaa viime vuoden tasoa.

Keskimäärin viime vuosina vappuaaton kotihälytykset ovat koko Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella vaihdelleet 30–40 tehtävän välillä.

Lounais-Suomen poliisi jalkautui vappuaattona perinteisiin vapunviettopaikkoihin kuten esimerkiksi Samppalinnanpuistoon Turussa. Erityistä huomiota kiinnitettiin alaikäisten päihteidenkäyttöön. Lounais-Suomen poliisi raportoi vapun kulusta Twitterissä.

Helsingissä poliisi joutui tyhjentämään Kaivopuiston juhlijoista puolen yön aikaan. Kaivopuistossa oli vappuaattona noin tuhat ihmistä ja useissa muissa Helsingin puistoissa oli satoja ihmisiä.

– Kaivopuistossa ja Sinebrychoffin puistossa juhlinta muuttui illalla osittain levottomaksi. Kaivopuistossa lensi pulloja ja ilotulitteita. Poliisi tyhjensi puistot ennaltaehkäisevästi, jotta rikoksia ja onnettomuuksia ei tapahtuisi, kertoo komisario Riko Korpela Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kimmo Ikonen
Normi- Vappu
Katselin Teemalta Vappua Turussa Tyylikästä oli kaikkineen Kaksikielinen ohjelma ja kaksi loistvaa kuoroa.kyllä kelpasi muistella.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Normi- Vappu
Eilinen Ylen paikallisjuttu oli ilmeisesti tehty niin aikaisin päivällä, että eivät haalarit olleet vielä liikkeellä.... Eiköhän ne koronatulokset tästä lähde nousuun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hanukas
Vast: Normi- Vappu
@Sivustaseuraaja. Ei korona vaatteita katso, suotta syyllistät haalari väkeä. Haalareita on monenlaisia, niitä opiskelu versioita ja sitten niitä joita käytetään töissä, kumpia tarkoitit?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
SirT
Vappu on myös roskaajien riemujuhlaa
Aurajokiranta ei ole paras paikka juhlistaa roskaavaa vappua. Aurajoessa näkyi kelluvan mm. juomatölkkejä. Taatusti roskaa valui rannalta tuulen mukana jokeen, ja sitä kautta se menee ehkä saaristoon ja Itämereen asti. En ymmärrä miksi vappua ja kesääkin ei voida juhlistaa siten, että ne juoma- ja syömäroskat viedään lähellä olevaan roska-astiaan, tai kuljetetaan kauemmaskin jos se on täysi. Roskaajien olisi parempi pysytellä pois luonnosta ja Aurajokirannasta, mukaanlukien tumpeilla ympäristöä saastuttavat tupakoitsijat. Tumpitkin olisi syytä laittaa roskikseen, jonne ne kuuluvat.