Ulkoilu

Aurajoen varrella lisätään valaistusta Koroisten rantareitille

Turussa Aurajoen varrella kulkevalle Koroisten rantareitille lisätään valaistusta. Tavoitteena on parantaa reitin saavutettavuutta ja ympärivuotista virkistyskäyttöä.

Halistenkosken ja Rautatiesillan välisellä osuudella valaistusta rakennetaan noin kahden kilometrin matkalla. Koroisten muinaismuistoalueen kohdalla valaistusta ei tehdä alueen muinaishistoriallisten arvojen vuoksi.

Turun kaupungin tiedotteen mukaan valaistusta alettiin rakentaa eilen maanantaina, ja valmista on tarkoitus tulla syksyyn mennessä.

Reitillä liikkujia kehotetaan ottamaan huomioon valaistustyömaa, josta on jonkin verran haittaa ulkoilureitin käyttäjille.

Ympäristöministeriö myönsi viime vuonna rahoitusta rantareitin valaistuksen rakentamiseen kansallisten kaupunkipuistojen harkinnanvaraisista kunnostus- ja kehittämisavustuksista.

Kansallinen kaupunkipuisto on Suomen maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva puistojen, arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden muodostama laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.

Suomessa on tällä hetkellä kymmenen kansallista kaupunkipuistoa: Hämeenlinnassa (perustettu 2001), Porissa (2002), Heinolassa (2002), Hangossa (2008), Porvoossa (2010), Turussa (2013), Kotkassa (2014), Forssassa (2015), Kuopiossa (2017) ja Kokkolassa (2020).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.