Koronarokotukset

Lieto laajentaa koronarokotukset kaikkiin yli 50-vuotiaisiin

Kaikki yli 50-vuotiaat voivat nyt varata aikoja koronarokotuksiin Liedossa, Marttilassa ja Koskella.

Tänään tiistaina avautuu kello 15 mennessä koronarokotusaikoja 50–59-vuotiaille. Rokotusvuorossa ovat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat yli 16-vuotiaat sekä kaikki yli 50-vuotiaat.

Härkätien yhteistoiminta-alue saa tällä viikolla noin 800 rokotetta, ja tiedotteen mukaan rokoteaikoja on tarjolla kohtalaisesti. Huomenna keskiviikkona aikoja on tarjolla myös illalla.

Ajan voi varata ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta. Myös rokotusnumeroista voi varata ajan arkisin kello 13–15.

Yli 65-vuotiaat, joita ei ole rokotettu tai joilla ei ole vielä rokotusaikaa, voivat varata ajan terveyskeskuksesta.

Liedon rokotekattavuus on tällä hetkellä ensimmäisen annoksen saaneissa 26.1%. Yhteistoiminta-alueella on rokotettu muun muassa yli 70-vuotiaat, koronapotilaita hoitavat ja näytteiden ottajat, tehostetun palveluasumisen potilaat ja henkilökunta, kotihoidon ja kotipalvelun asukkaat sekä ympärivuorokautisten vammaispalveluyksiköiden asiakkaat.

Laajamittaisen rokottamisen arvioidaan alkavan kesäkuussa.


Ajanvaraus koronarokotukseen Härkätien yhteistoiminta-alueella:

Lieto 050 566 8594

Marttila 050 5953 387

Koski Tl 050 305 3848

Tarvasjoki 050 566 8467

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.