Kehätie

Turun kehätien parannushanke etenee – työt Kirismäen liittymän itäpuolella käynnistyvät

E18 Turun kehätien Kausela–Kirismäki-hankkeen rakennustyöt käynnistyvät ensi viikolla Turun kehätien itäpäässä, valtatiellä 40 välillä valtatie 1 ja Hovinmäki.

– Kehätien parantamiseen kuuluu myös sen itäosan parantaminen Hadvalantien liittymän kohdalla. Toimenpiteillä parannetaan erityisesti kevyen liikenteen järjestelyjä ja poistetaan turhaksi käynyt nousukaista, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Juha Sillanpää Väylävirastolta.

Hadvalantien liittymän kohdan tieturvallisuutta parannetaan.Töiden aikana nykyinen ohituskaista poistetaan, ja jatkossa kumpaankin suuntaan on vain yksi kaista. Lisäksi tien keskelle rakennetaan keskisaareke. Samalla myös turvallista liittymistä valtatien yli sivuteille helpotetaan, ja liittymiskaistoja parannetaan Naantalin suunnasta ajaessa Jättänväljäntielle sekä Piikkiön suunnasta ajaessa Hadvalantielle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Linja-autopysäkkien sijainnit Jättänväljäntien ja Kirismäentien pään kohdalla säilyvät lopulta samoina, mutta pysäkkien sijaintia tullaan väliaikaisesti siirtämään töiden aikana. Linja-autopysäkkien siirrosta kerrotaan erikseen lähempänä siirtämisajankohtana.

Nykyinen jalankulun ja pyöräilyn väylä Kirismäen eritasoliittymän ja Hadvalantien välillä on purettu, ja uusi yhteys on rakennettu kehätien eteläpuolelle Ilolanmäentien kautta. Rakennettua yhteyttä jatketaan kehätien viereen arviolta noin 700 metrin matkalla Hadvalantiestä itään.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Vire
Yksi kuva...
Hyvä kartta auttaisi paljon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
zmrzlina
Klv
Vähän hassulta tuntuu kevyenliikenteenväylän jatkaminen Hovinmäelle. Käyttäjiä noista neljästä talosta tuskin kovin montaa löytyy. Toki jos asuinaluetta on tarkoitus laajentaa tai väylää tulevaisuudessa jatkaa Hepojoentielle, niin sitten se kuulostaa hieman järkevämmältä.