Lounaspaikka

Ketokuljetuksista kehittyi turkulaisen ravintolan vientivaltti

Riitta Salmi
Fiilis Cafe & Bistro täyttää toukokuussa kaksi vuotta. Muun tarjonnan rinnalla ravintolassa myydään myös ketoruokavalioon sopivia tuotteita. – Innostuin itse ketoruokavaliosta ja aloin suunnitella ja kehitellä reseptejä ja ketotuotteita ravintolan listalle mukaan, yrittäjä Anna Saari kertoo. Saaren vieressä yrittäjä Toni Aaltonen.
Fiilis Cafe & Bistro täyttää toukokuussa kaksi vuotta. Muun tarjonnan rinnalla ravintolassa myydään myös ketoruokavalioon sopivia tuotteita. – Innostuin itse ketoruokavaliosta ja aloin suunnitella ja kehitellä reseptejä ja ketotuotteita ravintolan listalle mukaan, yrittäjä Anna Saari kertoo. Saaren vieressä yrittäjä Toni Aaltonen.

Tyksin vieressä, Kiinamyllynkadulla sijaitseva Fiilis Cafe & Bistro täyttää toukokuun lopussa kaksi vuotta. Ravintolaa pitäville Anna Saarelle ja Toni Aaltoselle on alusta lähtien ollut tärkeää tarjota ravintolassaan sellaista ruokaa, jota he haluaisivat itsekin syödä. Raaka-aineina käytetään kotimaisia tuotteita ja mieluummin vielä lähituotettua. Tavoitteena on samalla tukea toisia pienyrittäjiä.

Ravintolassa lanseerattiin viime heinäkuussa muun tarjonnan rinnalle Fiilis keto-menu. Nyt keväällä ravintolasulun aikaan tästä menusta kehkeytyi yksi vientivaltti ravintolalle.

– Innostuin itse ketoruokavaliosta ja aloin suunnitella ja kehitellä reseptejä ja ketotuotteita ravintolan listalle mukaan. Vastaanotto oli huikea. Kun ravintolasulku jälleen alkoi, aloimme pohtia, miten siitä toistamiseen selviää. Kehitimme ketotoimintaa ja siitä tuli yksi ratkaisu, Saari kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saari ja Aaltonen ovat mukana Fiiliksen kanssa Reko-lähiruokarenkaassa ketotuotteidensa kanssa. Tästä yrittäjät saivat idean kehittää ravintolan ketopalvelua edelleen.

– Mietimme, miksi emme voisi samalla ajomatkalla kuljettaa matkan varrella oleville asiakkaillemme ennakkotilauksesta meidän ketotuotteitamme, kun ajamme Reko-ruokatapahtumiin. Idealle oli kysyntää ja toiminta lähti heti käyntiin.

Ketoruokavalio tarkoittaa ketogeenistä ruokavaliota, jossa hiilihydraattien määrää on rajoitettu ja ruuasta saatava energia koostuu pääasiassa rasvasta ja proteiineista. Ruokavalioon kuuluu kasviksia ja marjoja, mutta ei hedelmiä. Fiiliksen listalla ketotuotteina on muun muassa leipiä, pitsoja ja erilaisia leivonnaisia.

– Haluamme tarjota arjen luksusta, sillä esimerkiksi ketopitsan tai leivän tekeminen ei ole niin helppoa. Tuotteissa käytämme raaka-aineita muun muassa perunakuitua, manteli- ja kookosjauhoja sekä erilaisia siemeniä.

"Haluamme tarjota arjen luksusta, sillä esimerkiksi ketopitsan tai leivän tekeminen ei ole niin helppoa."

Saari jatkaa, että kuluvan kevään ravintolarajoituksiin hän ei enää suhtautunut niin pelon sekaisin tuntein kuin viime vuoden keväällä, jolloin ravintolan myynti romahti hetkellisesti 70–80 prosenttia.

– Uusia toimintamuotoja pitää kehittää, mutta samalla myös niin sanottu uusi normaali on omaksuttu asiakkaiden keskuudessa. Ruuan ulosmyynnin osuus myynnistä on kasvanut, myös silloin kun ravintolatilat ovat auki. Nyt keväällä emme ole onneksi joutuneet lomauttamaan työntekijöitä, kuten viime keväänä kävi.

Riitta Salmi
Herkkunälkään leivoksia.
Herkkunälkään leivoksia.

Haastatteluviikolla Fiiliksessä on tarjolla bataattiporkkanakeittoa, lohikeittoa, uuniperunoita pulled beef -täytteellä, pestokanapastaa, lasagnea, vönerpastaa, mustapapu-bataattivuokaa sekä salaattiannoksia erilaisilla täytteillä.

Ravintolarajoitusten aikana Fiiliksessä tarjottavaa ruokaa Saari kuvailee kotiruokamaiseksi, jota ihmiset voivat helpommin ostaa mukaan ja tarvittaessa myös lämmittää kotona.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Selkeästi muutosta on siihenkin suuntaan, että yksittäisen annoksen sijaan moni voi tilata kotiinkuljetuksena useamman annoksen yhdellä kertaa, esimerkiksi lounaaksi ja päivälliseksi tai kahden päivän lounaaksi.

Ravintolassa on lisäksi myynnissä lähialueen tuottajilta tuotteita, kuten suklaata, leipomotuotteita, limonadia, kananmunia, hilloja, mehuja sekä myös keramiikkaa ja korvakoruja.

Juttusarjassa esitellään Turun seudun lounaspaikkoja.


Fiilis Cafe & Bistro

Lisätiedot: www.cafefiilis.fi.

Kiinanmyllynkatu 5 a, Turku.

Viikoittain vaihtuva lounasmenu, annoshinnat 7 euroa – 9 euroa.

Huomioi erikoisruokavaliot. Myös keto-menu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.