Koronavirus

Salon koululaisia etäopetukseen – tartuntoja useissa kouluissa ja päiväkodissa

Arttu Laitala
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Salossa koululuokkia siirretään etäopetukseen maanantaista alkaen huhtikuun loppuun.

Moision yläkoulu siirtyy kokonaan etäopetukseen koulussa todetun toisen koronatartunnan vuoksi. Karanteenissa on muutamia oppilaita. Erityisen tuen oppilaat jatkavat lähiopetuksessa.

Myös Ollikkalan koulussa todettiin perjantaina toinen koronatartunta, joten koulun vuosiluokat 4–6 siirtyvät etäopetukseen. Yksi opetusryhmä on asetettu karanteeniin. Erityisen tuen oppilaat jatkavat Ollikkalassa lähiopetuksessa.

Lisäksi Inkereen ja Märynummen kouluissa on todettu koronatartunnat ja terveydenhuoltoviranomaisten mukaan molemmissa kouluissa on altistunut yksi oppilasryhmä.

Myös Salon Ollikkalan päiväkodissa on todettu koronatartunta. Terveydenhuoltoviranomaisten mukaan altistuneiden joukossa on lapsia ja henkilökuntaa.

Salon kaupunki tiedottaa myös, että kaupungin aikaisemmin uutisoimaan yksityisen päiväkoti Satumaa Paltan koronatartuntaan liittyen kyseinen päiväkoti on suljettu 26. huhtikuuta asti.

Kaikille huoltajille on perjantain aikana tiedotettu tartunnoista ja siirtymisestä etäopetukseen.

Perusopetuksen osalta Salossa on linjattu, että jos koulussa todetaan kaksi tai useampia koronatartuntoja, niin koulun oppilaat siirretään tilanteen rauhoittamiseksi etäopetukseen.

Lisäksi terveydenhuoltoviranomaiset ottavat henkilökohtaisesti yhteyttä altistuneisiin ja samalla he saavat ohjeet karanteenista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.