Kirkko ja seurakunnat

Henrikin kirkkoherran valinnasta tehty valitus hylättiin

Jari Laurikko
Henrikinkirkon sali.
Henrikinkirkon sali.

Turun hallinto-oikeus on hylännyt Henrikin seurakunnan kirkkoherran valinnasta tehdyn valituksen, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tiedottaa. Hallinto-oikeuden mukaan valintapäätöksiä ei tehty virheellisessä järjestyksessä, eivätkä ne ole lainvastaisia.

Asiasta valitti vaalissa toiseksi jäänyt Loimaan kirkkoherra Richard Laukkanen. Seurakuntaneuvosto valitsi vuonna 2019 kirkkoherran virkaan teologian ja musiikin maisterin Pauliina Uhinki-Suomisen.

Hallinto-oikeus katsoo päätöksessään, ettei seurakuntaneuvosto käyttänyt harkintavaltaansa yleisten nimitysperusteiden vastaisesti valitessaan Uhinki-Suomisen. Hallinto-oikeuden mukaan Laukkasta ei syrjitty valinnassa tasa-arvolain vastaisesti. Oikeus huomauttaa lisäksi, että asiassa ei muutoinkaan ilmennyt, että viran täyttäminen olisi perustunut epäasiallisiin tai syrjiviin syihin.

Kirkkoherran virkaa haki viisi. Uhinki-Suominen sai seurakuntaneuvoston välillisen vaalin äänestyksessä yhdeksän ääntä ja Laukkanen kuusi ääntä. Laukkanen teki valinnasta seurakuntaneuvostolle oikaisuvaatimuksen ja valitti asiassa hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mikäli korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.