Palkinnot

Salosta, Turusta ja Kaarinasta ehdotuksia vuoden kaupunginosa -kilpailuun

Ville-Veikko Kaakinen
Turusta vuoden kaupunginosaksi ehdotettiin muun muassa Portsaa.
Turusta vuoden kaupunginosaksi ehdotettiin muun muassa Portsaa.

Salosta, Kaarinasta ja Turusta jätettiin ehdotuksia Suomen Kotiseutuliiton järjestämään vuoden kaupunginosa -kilpailuun. Innokkaimpia olivat salolaiset, kaupungista ehdotettiin liki 20 eri aluetta pienestä Mathildedalin kylästä kaupungin toriin. Myös Lukkarinmäki sai kannatusta.

– Lukkarinmäellä yhdistyvät kaupunkiasumisen edut ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän asuinalueen elävä miljöö, yksi ehdottajista perusteli.

Turusta ehdotettiin yhdeksää kaupunginosaa. Joukossa ovat perinteiset Portsa ja Martti, mutta Varissuo sai eniten ehdotuksia.

– On kuin olisi ulkomailla välillä. Nuoret ovat kohteliaita ja ystävällisiä, paljon puita ja vihreää ja kuntomahdollisuudet hyvät, yksi ehdottajista kertoi.

Kaarinasta useampi ehdotti Piikkiötä.

– Lämmintä ja auttavaista läheisyyttä. Esimerkkinä Piikkiö-päivät, yhdessä ehdotuksessa mainittiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotiseutuliiton mukaan ehdotuksissa nousi esiin erityisesti naapurustosta välittäminen, esimerkiksi ruoka-avun toimittaminen kotiin vähävaraisille. Lisäksi mainittiin pieniä viihtyisyyttä lisänneitä parannuksia.

Kilpailuun lähetettiin yhteensä 243 ehdotusta 110 kaupunginosasta 25:ssa eri kaupungissa. Monella kaupunginosalla on useita ehdottajia.

– Lähetetyistä ehdotuksista minulle syntyy positiivinen tunne siitä, että suomalaisissa kaupungeissa ja kaupunginosissa asukkaat ovat halukkaita tekemään yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa. Yhdessä tekemällä saadaan paljon hyvää aikaan, palkintoraadin puheenjohtaja Tuula Salo sanoo Kotiseutuliiton tiedotteessa.

Kotiseutuliitosta kerrotaan, että kilpailussa haetaan kaupunginosaa, jossa ihmiset, yhdistykset ja muut toimijat ovat yhdessä aktiivisia ja jossa on hyvä asua. Tämän vuoden valinnassa painotetaan uusia kumppanuuksia ja yhteistyön muotoja.

Palkinnollaan Kotiseutuliitto haluaa korostaa kaupunginosien paikallistoimijoiden aktiivisuuden merkitystä viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden rakentamisessa.

Vuoden voittaja julkistetaan Flooran päivänä 13. toukokuuta. Viime vuonna tittelin sai Lauttasaari Helsingistä.


Fakta

Varsinaissuomalaiset ehdokkaat

Kaarina: Piikkiö.

Salo: Angelniemi, Hajala, Halikko, Kiikala, Koski as Perniössä, Kuusjoki, Lukkarinmäki, Mathildedal, Meri-Teijo, Muurla, Märynummi, Paukkula, Perniö, Suomusjärvi, Särkisalo, Teijo, Tori, Vaskio ja Ylhäisi.

Turku: Harittu, Itäinen keskusta, Linnanfältti, Martti, Perno, Port Arthur, Uittamo, Varissuo ja Länsikeskus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.