Pernon henkirikokset

Poliisi tutkii kahta murhaa ja murhan yritystä Turun Pernossa – kerrostalossa ammuttiin useita laukauksia

Marttiina Sairanen

Poliisi tutkii kahta epäiltyä murhaa ja yhtä murhan yritystä Turun Pernossa. Teot tapahtuivat kerrostalossa lauantaina aamuyöllä.

Poliisi sai hieman aamuneljän jälkeen ilmoituksen ampumisesta. Alkutietojen mukaan tapahtumapaikalla ammuttiin useita laukauksia.

Paikalta löytyi kaksi vainajaa ja yksi vakavasti loukkaantunut henkilö. Loukkaantunut henkilö vietiin ensihoidon toimesta sairaalaan.

Poliisi kohtasi epäillyn tekijän, noin 30-vuotiaan miehen, rappukäytävästä. Hänet otettiin kiinni epäiltynä teoista.

Sekä uhrit että epäilty tekijä ovat aikuisia.

– Tutkinta on alkuvaiheessa ja poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Jonkinlainen käsitys tapahtumien kulusta on kyllä muodostunut, mutta tässä vaiheessa emme tiedota asiasta enempää, toteaa päivystävä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mika Paaer Lounais-Suomen poliisista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.