Kahvilat

Halistenkosken kahvilatiloihin uusi yrittäjä

Jane Iltanen
Padolla-kahvilan tunnelmaa viime kesäkuulta. Kesä oli Padolla-kahvilayrittäjien neljäs Myllärintalossa ja jäi viimeiseksi.

Turussa Halistenkoskella sijaitsevan Myllärintalon kahvilayrittäjäksi valittiin lietolainen leipomokonditoriayrittäjä KakkuAnne. Kesäkahvila Myllärintalon Annela avaa ovensa toukokuun 15. päivä, kertoo Aurajokisäätiö kotisivuillaan. Kanoottien vuokraaminen on mahdollista myös ensi kesänä.

Myllärintalossa neljä kesää toimineen Padolla-kahvilan yrittäjät kertoivat Facebook-sivuillaan etsivänsä uusia tiloja. Padolla-kahvila oli mukana Aurajokisäätiön talvella järjestämässä yrittäjäkilpailutuksessa.

Tuolloin Aurajokisäätiön toiminnanjohtaja Sinikka Paulin kertoi noin kymmenen yrittäjän hakeneen paikkaa.

– Yhdessä kanssanne olemme onnistuneet luomaan Halistenkoskesta eläväisen kesäkeitaan ja vaikka emme enää jatkakaan, uskomme silti muutoksen olevan pysyvä. Toivotamme onnea uudelle yrittäjälle!, Padolla-yrittäjä Pauliina Nyrhinen kirjoitti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jedermann
Pahalta tuntuu
Näin säätiö palkitsi hyvän työn tehneet Padolla-yrittäjät - surullista etteivät saaneet jatkaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heiskalaine
Sadonkorjuu
Padolla-yrittäjät nostivat paikan kukoistukseensa ja nyt uusi yrittäjä saa valmiin paikan. Saattaa hieman entisiä yrittäjiä harmittaa. Menestystä heille, mihin päätyvätkin. Aika näyttää mitä asiakkaat pitävät uudesta yrittäjästä.