Satakunta

Satakunta nytkähti takaisin kiihtymisvaiheeseen – suurin huoli Varsinais-Suomessa jylläävien virusmuunnosten leviäminen

Timo Jakonen

Satakunnassa koronatilanne on parantunut, mutta rajoituksia ei voida vielä merkittävästi purkaa: Maakunta on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen, Satakunnan sairaanhoitopiiri tiedotti torstaina illalla.

Se varoittaa, että tilanne voi heikentyä nopeasti, ellei varotoimia noudateta. Erityisenä huolena on Varsinais-Suomen vakava tilanne ja muuntovirusten leviäminen myös Satakuntaan.

Rajoitukset ja suositukset ovat hallituksen linjauksen mukaisesti käytössä täysimääräisesti.

Satakunnassa on todettu kaikkiaan 1 390 tartuntaa. Uusien tapausten ilmaantuvuus on ollut jo pidempään laskussa. Sairaanhoitopiirin oman seurannan mukaan ilmaantuvuusluku on nyt 42,7 (sairastuneet per 100 000 ihmistä viimeisen kahden viikon aikana).

Vertailun vuoksi Varsinais-Suomen ilmaantuvuusluku oli torstaina 212 ja Turun 441.

Viime päivinä tilanne on vaikeutunut Satakunnassa Eurassa, Huittisissa ja Säkylässä, joissa on tarvetta erityiseen valppauteen. Myös Raumalla ilmaantuvuusluku on vielä selvästi yli 50, mutta tilanne siellä on koko ajan ollut selkeästi parantumassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eteläisen Satakunnan osalta tilanne onkin vielä leviämisvaiheessa.

Tartunnanjäljitys on jatkunut sairaanhoitopiirin mukaan tehokkaasti. ehokkaana, viiveitä ei ole. Viime viikolla todettiin 38 tapausta, joista 29:ssä tartunnanlähde selvisi.

Ulkomailta saatujen tartuntojen määrä väheni selvästi. Kolmesta tartunnasta yksi on peräisin Virosta, yksi Ukrainasta ja yksi tartunta on saatu ulkomailta tartunnan saaneelta henkilöltä.

Joukkoaltistustilanteita oli aiempaa vähemmän. Niitä on ollut Eurassa päiväkodissa, koulussa ja palvelutalossa sekä Säkylässä päiväkodissa. Suurin joukkoaltistus todettiin Kaarisillan koulussa. Merkittäviä jatkotartuntoja näistä ei ole tiedossa.

Lisäksi alueen varuskunnissa Niinisalossa ja Säkylässä on meneillään epidemia, josta vastaa Porin prikaati. Valtaosa tapauksista on muualta kuin Satakunnasta. Sairaanhoitopiiri, kunnat ja varuskunnat tekevät yhteistyötä epidemian hoitamisessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.