Tulipalot

Ulkovarasto kärähti Paimiossa – hitsauksesta lähtenyt kipinä uhkasi harrasteautoja

Riitta Salmi

Paimiossa Leppämäentiellä syttyi tulipalo iltapäivällä.

Päivystävä palomestari Marko Ahtikivi kertoo, että tulipalo syttyi noin 150 neliön ulkovarastossa. Sammutustyöt kestivät parin tunnin ajan ja kohteeseen jäi kaksi yksikköä varmistamaan, ettei palopesäkkeitä jää kytemään.

– Palo pääsi seinärakenteisiin ja sitä kautta ullakolle. Jouduimme purkamaan hiukan kattoa ja seinärakenteita, mutta saimme palon leviämisen estettyä, Ahtikivi kertoo.

Ulkovarastossa korjataan harrasteautoja. Mitä ilmeisimmin korjaustöiden yhteydessä myös palo sai alkunsa.

– Omistaja kertoi, että hän oli tehnyt aamulla kello seitsemän aikoihin hitsaustöitä. Todennäköisesti siitä hitsauskipinä on päässyt seinärakenteisiin ja kytenyt siellä muutaman tunnin ajan.

Tulipalossa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Palo ei ollut vaarassa levitä muihin rakennuksiin.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen kello 14.17.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.