Koronavirus

Varsinais-Suomen koronaryhmä suosittelee yläkoulujen etäopetuksen jatkamista – ilmaantuvuusluku koko pandemian korkein

Jori Liimatainen

Vakavan tartuntatilanteen takia Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittelee Lounais-Suomen aluehallintoviraston jatkavan päätöstään yläkoulujen etäopetuksesta pääsiäisen yli, eli 5. huhtikuuta asti.

Tällä hetkellä voimassa oleva päätös on voimassa ensi sunnuntaihin asti. Tänään tiistaina kokoontunut koronakoordinaatioryhmä jatkoi myös kaikkien muidenkin suositusten voimassaoloa 5. huhtikuuta saakka.

Koronan ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa sataatuhatta ihmistä kohden kahden viikon seurantajaksolla on nyt 250,8. Luku on koko koronapandemia-ajan korkein. Edellisen seurantajakson ajan ilmaantuvuusluku oli 226. Myös positiivisten osuus testatuista on korkein koko epidemia-aikana, ja se on noussut 5,8 prosenttiin.

Viikoittaiset näytemäärät ovat myös ennätyksellisen korkeat. Viimeisen kahden viikon aikana Tyksin laboratoriot ovat tutkineet noin 10 500 näytettä viikossa Varsinais-Suomen alueella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä vertaili Varsinais-Suomen tilannetta pääkaupunkiseutuun. Varsinais-Suomen tilannetta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin (Hus) suhteessa väkilukuun vertailtaessa, nähdään, että Varsinais-Suomen koronatilanne on kaksi viikkoa Husia jäljessä. Eli Varsinais-Suomen tilanne on vieläkin pahenemassa.

– Jos tilanne jatkuu tällä vauhdilla, olemme kahden viikon päästä samassa tilanteessa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri nyt, sanoo Pietilä.

Turun seudun joukkoliikenteessä, Fölissä ja Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (ELY) ostamassa joukkoliikenteessä on voimassa maskipakko. Koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että kaikki kunnat noudattaisivat alueensa joukkoliikenteessä sekä koulukuljetuksissa maskipakkoa. Ryhmä katsoo, että koulukyydeissä maskia olisi syytä käyttää lasten iästä riippumatta.

– Tartuntojen estämiseksi suosittelen myös lapsien käyttävän maskia kouluissa ja joukkoliikenteessä, koska sen käyttö lapsiltakin onnistuu yleensä hyvin, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Koronakoordinaatioryhmässä keskusteltiin myös Turussa olevien vaihto-oppilaiden koronaryppäästä. Ilmeisesti osa vaihto-oppilaista on välillä matkustanut kotimaahansa ja sen jälkeen palannut Suomeen.

Ohjausryhmä suosittelee välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista. Ryhmä toivoo keskustelua valtakunnallisista maahantulon linjauksista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Cobra
MASKIPAKKO IHAN OIKEASTI
Maskipakon pitäisi ihan oikeasti tarkoittaa maskipakkoa. Föli voisi kuljettaa turvavälein erikseen niitä, jotka eivät maskeja käytä. Tai käyttävät erilaisia likaisia ja tehottomia kangasrättejä, huiveja ja villapuseron kaulusta. jne. Maskittomien joukossa on niitä, jotka voisivat aivan hyvin pitää maskeja, mutta eivät halua. Olen tämän kuullut monta kertaa. Itse olisin valmis maksamaan tuplahinnan turvallisesta matkasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hanukas
Vast: MASKIPAKKO IHAN OIKEASTI
Ei se maski mitä käytät ole mitään ihmeellisen erikoista ja tehokasta tavaraa, se on pelkkää paperia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hanukas
Ihme ja kumma
Onpa taas vaikeaa saada kommenttia läpi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hanukas
Vast: Ihme ja kumma
No just, tämä tietenkin tuli läpi...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.