Koronakatsaus

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi: Turun koronatilanne jatkuu huonona, rajoituksia ja suosituksia noudatettava

Jori Liimatainen

Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi korostaa, että Turun koronatilanne jatkuu yhä huonona.

Turussa todettiin viime viikolla 324 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on noussut tasaisesti viime viikkojen aikana. Se on nyt 285 sataatuhatta asukasta kohden viimeisten kahden viikona aikana. Tällä lähestytään joulukuun huippulukuja.

Koronavirustartunnat leviävät Turussa nyt perhepiirissä ja lähipiirissä. Lisäksi työpaikoilla todetaan runsaasti tartuntoja. Lisäksi tuntemattomien tapausten osuus kasvanut eli ei tiedetä, mistä tartunta on tullut.

Karanteenissa on tällä 1200 turkulaista, mitä Peltoniemi pitää suurena lukuna.

– Nyt tarvitaan tsemppihenkeä, jotta jaksamme seuraavien kolmen viikon ajan noudattaa tiukkoja rajoituksia. Saamme tämän pandemian kuriin vain yhdessä, ja kannustankin kaikkia tukemaan läheisiään ja ystäviään jaksamisessa sekä rajoitusten noudattamisessa. Kun rajoitukset tepsivät ja rokotukset etenevät, on meillä edessä paremmat ajat, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Peltoniemi muistuttaa, että Omaolon kautta pääsee helposti koronatestiin ja että palvelu toimii ympäri vuorokauden.

– Jos tulee voimakkaita oireita kuten korkea kuume tai rintapistos, pitää hakeutua hoitoon eikä jäädä kotiin sairastamaan tai odottamaan koronajäljittäjän soittoa.

Tällöin voi soittaa Turun kaupungin koronapuhelimeen tai Tyksin akuuttipäivystykseen.

Koronatesteihin voi mennä myös Varissuon koronapisteeseen tai hakeutua koronabussiin.

Koronarokotukset ovat käynnissä, ja ensimmäisen annoksen on saanut 21 158 turkulaista, mikä on 12,5 % turkulaisista. Kaksi rokotusannosta on saanut 3 404 turkulaista.

Turussa aloittanut Leila-robotti on lähettänyt kutsuja 78-vuotiaille turkulaisille. Se jatkaa vuosi kerrallaan nuorempiin sitä mukaa, kuin rokotusannoksia saadaan. Tavoitteena on, että 77-vuotiaille tekstiviestejä alkaa tulla viikon sisällä. Jos tähän rokotusryhmään kuuluvalla ei ole matkapuhelinta, hänelle soitetaan lankanumeroon. Jos mitään puhelinnumeroa ei ole Turun potilastietojärjestelmään merkitty, turkulaisen pitää itse varata aika rokotuspuhelimesta tai sähköisesti.

79-vuotiaat voivat itse varata rokotusajan joko puhelimitse tai sähköisesti. Rokotuksia annetaan yhä yli 80-vuotiaille.

Jos robotin tarjoama aika käy, turkulaisen tarvitsee vain saapua Messukeskukseen viestissä ilmoitettuna ajankohtana. Jos aika ei sovi, se pitää itse perua viimeistään 23 tuntia ennen rokotusaikaa. Uusi rokotusaika pitää itse varata rokotuspuhelimesta tai sähköisesti.

Molempien lääketieteellisten riskiryhmien rokotuksekt ovat käynnissä. Rokotusaikoja avataan sitä mukaa lisää, kun rokoteannoksia Turkuun saapuu.

Suora seuranta Jutta Peltoniemen infosta näkyy tässä:

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tule kuulemaan ajankohtaiset asiat Turun koronavirustilanteesta suorassa infotilaisuudessa keskiviikkona 10.3. klo 8.30....

Julkaissut Turun kaupunki - Åbo stad - City of Turku Maanantaina 8. maaliskuuta 2021
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Osa viis veisaa suosituksista
"rajoituksia ja suosituksia noudatettava"
- niin niin, mutta kun kaikki eivät niitä noudata. Eikä heille nyt koidu siitä mitään seuraamuksia. Nyt viranomaiset ottakaa itseänne niskasta kiinni ja määrätkää oikeasti maskipakko kauppoihin ja julkiseen liikenteeseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harjulainen
Vast: Osa viis veisaa suosituksista
Asun Perno Varissuo reitin varrella. Ns koronakyttääjänä seuraan koirakenkeillä kulkiessani usein ohiajavien bussien kuljettajia. Reitti lienee kaupungin "koronalinja" ts kulkee kaupungin kahden koronakeskittymän välillä. Siitä huolimatta huolimatta maski kuljettajan kasvoilla on valitettavan harvinainen näky. Eivätkö liikennöitsijät välitä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Osa viis veisaa suosituksista
Olet oikeassa, viranomaisten tässä kuuluisi ottaa itseänsä niskasta kiinni, osa kansalaisista sentään yrittää.
”Vahvat suositukset” ovat myös yhtä tyhjän kanssa. Tuuleen huudettuja sanoja, joista tosin olisi hauska kuulla mitä oikeusoppineet ovat mieltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tero Raunela
Hämmennetään vähän.
Korona on nyt ollut Suomessa melkein 2v ja siinä aikana on ollut sairastuneita ja siitä parantuneita ja taudista immuniteetin saaneita, mutta kun nyt vasta on aloitettu enemmän tutkia ja ottamaan näytteitä testein. Ne on taas terveydenhoidolle uusia tapauksia kerta se tauti näkyy joka tapauksessa testeissä. Elikkä tällä verukkeella voidaan päättää ja säätää epidemia pakkokeinoja. Toisaalta eikös niitä lääkkeitä osaa tehdä koululaiset valvotuissa kouluissa/oloissa. Näin saataisiin huoltovarmuuskuntoon ja investointeja, koulutusta/osaamista (myös niille opettajille). Ja sitä kautta uusia yrityksiä myös pörssiin. Ei osaajia välttämättä tarvi ulkomailta vinkuu jos valtio panostaisi oikeisiin asioihin. Ja loppuun vielä että valtio verottaa ja kerää tulot muistakin päihteistä/huumeista niin olisi korkea aika vapauttaa rajoituksista luonnon moni muotoisen kasvillisuuden sääntely. Vai tarviiko päättäjillekin tehdä psykologinen testi ennen virkaan astumista onko pätevä päättämään muiden asioista. Voisitte kehittää pilven polttajille oman testin samanlaisen kun alkometri tai korona testi🤑😂. Ja Pöystin sanoin puolue kirjat jää oven ulkopuolelle kun päätöksiä tehdään mutta ei se siltä näytä kun Rinne vaikuttaa peruslakivaliokunnas ja Kiuru THL:ssä SDP:n puolue kirjoilla ja ottaa esim: haastattelut ja lausunnot historiasta esiin niin huomaa miten Suomen kehitystä johdetaan eteen päin. Mä antaisin koulu arvo sanaksi 4 ja laittaisin tarkkailu luokalle T: korona ja Domino 🤑👍
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Uudet_viestini
Yllätys
Maskit lisääntyi niin lisääntyi tartunnatkin, aivan kuten ympäri maapallon.